Kuinka vähän se vaatiikaan, että kädet näyttävät kauniilta! Kävin tänään elämäni toisessa manikyyrissä ja totesin ettei varmasti olisi pahitteeksi käydä vähän useammin :). Edellisen kerran kävin vuonna 2006 Shenzhenissä Kiinassa ja silloin (kuten myös nytkin) yritin epätoivoisesti kasvattaa kynsiini riittävästi pituutta, että saisin n.s. ranskalaisen lakkauksen. Alla kuva tämänpäiväisestä lopputuloksesta. On jotenkin ihanan huoliteltu olo kun repeilevät kynsinauhat on siistitty ja kynnet lakattu kiiltäviksi. Turhamainen emäntä, tiedän :D.
Hämmästystä ja kummastusta herättäviä asioita on tullut yhä vähemmän vastaan, mutta yksi päivittäin kuuluva asia on tööttäily. Ei mikään autojen tööttäily vaan iso tööttäily. Vasta Santa Barbarassa mulle selvisi, että junien täytyy aina töötätä tasoristeykseen tullessa, että autot kuulevat niiden tulevan. Siis AINA ja JOKAISESSA tasoristeyksessä. Hehheh. Onneksi en asu lähelläkään tasoristeystä sillä mulla menis varmasti hermot. Tööttäily minkä kuulen tänne kämpille tulee varmaan jostain Oaklandin sataman suunnalta eli n.10 km päästä.
- Huomenna jälleen San Franciscoon. Tällä kertaa turisteeraamaan. -
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti