5. syyskuuta 2011

Random encounters

Nimi kertoon kaiken.

Ensimmäinen satunnainen kohtaaminen tapahtui viime keskiviikkona VSPA:n järjestämällä lounaspiknikillä, missä ruotsalainen Hedvig istuutui kanssani samaan pöytään ja pyysi minut myöhemmin hänen ja hänen lapsuudenystävänsä kanssa ajelulle Kalifornian rannikolle. Niin suuntasimme perjantaina Hedvigin ja Mikan (Hedvigin lapsuudenystävä, nainen, nimestä huolimatta ;)) kanssa Highway 1:stä kohti Etelä-Kaliforniaa.

Sumuisesta meri-ilmasta huolimatta ohitimme perjantain aikana upeita rannikkomaisemia, joista vain murto-osa tallentui kameralle. Illan lähetessä päädyimme Montereyhyn, josta Mika löysi meille huoneen Deer Haven Innistä.

Toinen satunnainen kohtaaminen sattui k.o. motellin respassa, jossa eräs mies kysyi mistä olemme kotoisin (onkohan kenties vaikea arvata, että kolme vaaleatukkaista naista eivät ehkä ole paikallisia :P) ja pyysi meidät hänen ja hänen ystäviensä kanssa päivälliselle. Hedvigin suostuttua päädyimme ensin maistelemaan Miken oman viinitarhan punaviinejä Carmelin erääseen viinibaariin, jonka jälkeen saimme nauttia ihanasta merihenkisestä päivällisestä Miken (viinitarhuri), Chrisin (anestesialääkäri), Angelin (erikoisluokanopettaja) ja Bobin ("sosiaalitantta" :P) kanssa. Illan päätteeksi kävimme kuuntelemassa Carmel beachin aaltoja ja uittamassa varpaita meressä. Illan ohjelma oli lähes harlekiinimainen vaikka pääosia näyttelivät kolme varattua naista ja neljä naimisissa olevaa miestä :D. Mukava ilta mukavien ihmisten kanssa, joita en tule varmasti koskaan enään näkemään.

Lauantai aamupäivän vietimme Monterey Bay Aquariumissa, jonka jälkeen jatkoimme matkaa etelään pysähtyen ensin Point Lobos State Parkissa sekä Pfeiffer Big Sûr State Parkissa. Matkalla näimme myös ihka oikeita merinorsuja!

Kolmas satunnainen kohtaaminen tapahtui Pismo Beachilla, jossa metsästimme vajaan tunnin motellihuonetta (löytyi neljännellä yrittämällä Seaview Innistä) ja törmäsimme neljään ruotsalaiseen, jotka kuulivat Mikan ja Hedvigin puhuvan ruotsia ja tulivat juttelemaan. Nämä neljä ruotsalaista päätyivät kiertämään meidän perässä melkein kaikki samat alueen ravintolat etsimässä hyvää ruokapaikkaa ja päätyivät kaiken kukkuraksi samaan kiinalaiseen ruokailemaan, mihin olimme itse hetkeä aikaisemmin päätyneet. Oli siinä koko porukalla naurussa pidättelemistä :D.

Sunnuntaiaamuna kävimme vielä ihailemassa Pismo beachia ja nauttimassa brunssin Mon Ami crêpes paikassa. Aivan taivaallisen hyvän marjacrêpesin jälkeen suuntasimme Santa Barbaraan, jossa ehdimme vielä sunnuntai-iltapäivällä nauttimaan upeasta Etelä-Kalifornian meri-ilmastosta (matkaopaan sanoin "freakishly good weather") ja nautimme päivällisen loistavassa italialaisessa Pascucci ravintolassa.

Tänään täytyikin sitten lähteä paluumatkalle jo heti aamusta. Ajelimme takaisin sisämaassa ja ohitimme valtavia, silmänkantamattomiin ulottuvia viinitarhoja sekä alueen, jota kutsutaan maailman salaattikulhoksi. Ulkona tuoksui ihan oikeasti cole slaw salaatille (!).

Ihan pahalta tuntuu palata taas huomenna töihin rentouttavan viikonlopun jälkeen :/.

- Myla - (how Americans write my name)

p.s. tsekatkaahan reissukuvat picasasta :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti