Berkeley ja San Francisco näyttävät tänään parastaan, viimeisenä päivänäni. Aurinko paistaa kirkkaan siniseltä taivaalta ja lämpötilakin on kohonnut kesäisiin 15 asteen lukemiin. Jos jotain tässä paikassa tulee ikävä, niin lähes ympärivuotista taivaansineä. Vaikka Suomen talvi on kovin rakas, ja en sitä vaihtaisi pois, tulee aurinkoa kuitenkin ikävä.
Istun tällä hetkellä lentokentällä ja odottelen koneen lähtöä. Aamu meni tavaroita pakatessa ja ehdinpä vielä ruotsalaisen ystäväni kanssa lounaalle ennen lähtöä. Supershuttle nouti minut kotoa 13:30 ja laukkuja nostellessa vihlaisi sydämenalasta, aika painavia :S. Miten tätä tavaraa on näin paljon? Enhän mie oo ees shoppaillut kauheesti (enpä :P).
Check-inissä pyysivät sitten maksamaan toisen laukun lisämaksun $70 (50€) ennen punnitusta. Ehdin jo riemuita, JES!, sittenhän se on ihan sama paljon ne painaa! Vaan pakkohan ne laukut oli nostaa siihen vaa'alle, että täti saa laitettua laput paikalleen ja lopputuloksena 51 ja 54 lb (24,5 ja 23kg). Hups :P. Rajahan on siis 23kg ja jouduin tyhjäämään toisesta laukusta tavaraa selkäreppuun, joka oli jo valmiiksi lähes halkeamispisteessä. Loppu hyvin kaikki hyvin. Nyt on laukut reititetty Helsinkiin, Unitedin kone on jo lähtöpaikalla (olisin niiiin paljon mieluummin lentänyt Lufthansalla, jonka koneissa on henkilökohtaiset telkut ja leffat) ja lähtöön 1,5h.
Berkeley siis hiljenee ja tämä neiti jatkaa seikkailuja ihanassa kotosuomessa.
Kiitos, kumarrus ja näkemiin.
16. joulukuuta 2011
14. joulukuuta 2011
Fortune cookies
A "fortune" is a piece of paper with words of faux wisdom or a vague prophecy (wikipedia)
Tiesittekö, että onnenkeksejä ei tarjoilla Kiinassa vain pääasiassa Amerikassa sekä muutamassa muussa maassa? Hmm, no tässä kuitenkin minun kohtaamat ennustukset.
Everything is possible; just not so probable.
Someone is interested in you. Keep your eyes open.
Pleasures await you by the seashore.
Your financial life will be secure and beneficial.
Eli näiden perusteella uskallan uskoa, että on mahdollista (vaikka ei kovin todennäköistä), että rikas mies (joka on jopa kiinnostunut minusta) tulee noutamaan minut meren rannalta ja tarjoaa minulle taloudellisesti turvatun elämän :D. Mr. M back home, are you the man of my prophecy ;)?
12. joulukuuta 2011
Ei mennyt ihan putkeen
Tänään, maanantaina 12.12. lähdin tekemään reissuni viimeistä haastattelua San Franciscon pohjoispuolelle Mill Valleyyn. Eilen katsoin huolellisesti reitin (BART-bussi-bussi) ja aikataulun, ihanaa!, ei tarvise herätä yhtään tavallista aikaisemmin. Aamulla ehdin vielä aikaisempaan BARTiin, jes!, nyt ehdin varmasti löytää oikean bussipysäkin San Franciscossa, koska vaihtoaikaa jää 20min.
Parin aseman jälkeen eräs matkustaja tuli sitten kyselemään muista vaunuista lääkäriä tai sairaanhoitajaa, koska heidän vaunussa oli "medical emergency". Hetken yhdellä asemalla odoteltuamme BART kuljettaja kuuluttaa kylmän rauhallisesti "This train is out of service, get out of the train". Niin maanantai-aamuruuhkassa tupaten täyteen ahdettu juna tyhjennettiin asemalaiturille ja juna ilmeisesti jatkoi pelkkä "medical emergency" mukanaan eteenpäin. Ihmisten puheiden mukaan hätätapaus oli pyörtyminen, eli ei onneksi mitään vakavaa.
Noh. Porukka jäi odottelemaan seuraavaa junaa, joka tuli heti perässä, yhtä täydessä ruuhkalastissa, ja niin vain suurin osa ensimmäisestä junasta ahtautui tähän toiseen ja matka jatkui. Jälleen, pari asemaa myöhemmin, kuljettaja kuuluttaa, että meidän täytyy odottaa asemalla hetki, että BART police tulee paikalle, koska junassa on joku ongelmatapaus (tässä vaiheessa alkoi jo vähän hermostuttaa). Kyseessä ei ilmeisesti kuitenkaan ollut mikään häirikkö vaan toinen pyörtymistapaus, jonka uhri oli kuitenkin selvinnyt lopulta omin avuin asemalaiturille.
Lopputuloksena: BART-matka kesti n.20min sijaan lähes 50min, myöhästyin jatkobussista ja jouduin odottelemaan seuraavaa bussia hyytävässä San Franciscon syysilmassa 30min, seuraavaa jatkoyhteyttä yhtä hyytävässä Marin Cityn syysilmassa 30min ja pääsin lopulta perille reilun 3h matka-ajan jälkeen. Ei siis mennyt ihan putkeen. Paluu samaa reittiä kesti 1h 40min...
- Myla rakastaa maanantai-aamuja -
p.s. Onneksi haastattelu oli oikein mielenkiintoinen!
Parin aseman jälkeen eräs matkustaja tuli sitten kyselemään muista vaunuista lääkäriä tai sairaanhoitajaa, koska heidän vaunussa oli "medical emergency". Hetken yhdellä asemalla odoteltuamme BART kuljettaja kuuluttaa kylmän rauhallisesti "This train is out of service, get out of the train". Niin maanantai-aamuruuhkassa tupaten täyteen ahdettu juna tyhjennettiin asemalaiturille ja juna ilmeisesti jatkoi pelkkä "medical emergency" mukanaan eteenpäin. Ihmisten puheiden mukaan hätätapaus oli pyörtyminen, eli ei onneksi mitään vakavaa.
Noh. Porukka jäi odottelemaan seuraavaa junaa, joka tuli heti perässä, yhtä täydessä ruuhkalastissa, ja niin vain suurin osa ensimmäisestä junasta ahtautui tähän toiseen ja matka jatkui. Jälleen, pari asemaa myöhemmin, kuljettaja kuuluttaa, että meidän täytyy odottaa asemalla hetki, että BART police tulee paikalle, koska junassa on joku ongelmatapaus (tässä vaiheessa alkoi jo vähän hermostuttaa). Kyseessä ei ilmeisesti kuitenkaan ollut mikään häirikkö vaan toinen pyörtymistapaus, jonka uhri oli kuitenkin selvinnyt lopulta omin avuin asemalaiturille.
Lopputuloksena: BART-matka kesti n.20min sijaan lähes 50min, myöhästyin jatkobussista ja jouduin odottelemaan seuraavaa bussia hyytävässä San Franciscon syysilmassa 30min, seuraavaa jatkoyhteyttä yhtä hyytävässä Marin Cityn syysilmassa 30min ja pääsin lopulta perille reilun 3h matka-ajan jälkeen. Ei siis mennyt ihan putkeen. Paluu samaa reittiä kesti 1h 40min...
- Myla rakastaa maanantai-aamuja -
p.s. Onneksi haastattelu oli oikein mielenkiintoinen!
8. joulukuuta 2011
Alcatraz and more
Viimeinen viikko Kaliforniassa lähtee aika lailla käyntiin tästä. Viimeiset viikot ovat hurahtaneet ohi vauhdilla kun on ensin töissä 9-9,5h, jonka jälkeen salille ja nukkumaan. Ja vaikka viikonlopuille ei ole ollut mitään kummempaa ohjelmaa, niin nekin ovat vierähtäneet ohi ihan hujauksessa.
Sunnuntaina käytiin kämppisen, Maritzan, kanssa tsekkaamassa Alcatraz. Olihan se melkoinen mesta. Ei kyllä ite olis halunnu joutua sinne! (tosin ei mulla oo mitään haluja joutua suomalaiseenkaan vankilaan :P). Kaikista parasta reissussa oli Audio Tour (eli kuulokkeet ja nauhuri), joka kesti 45min ja sen kanssa kierrettiin sit lähes koko vankila tarinoiden saattelemana. Nauhalla (, jota mainostetaan, et se on award-winning!) kertojina toimi 4 vanginvartijaa ja 4 entistä vankia(!) ja kertojien lisäksi taustalla on aina paikkaan ja tilanteeseen sopivat, oikeasti hyvät, äänitehosteet ja kun esim. menin kaikista pahimpaan eristyselliin sisälle niin siellä kuulosti just siltä ku nauhalla. Niin, tiesittekö muuten, että Alcatraziin ei lähetetty Kalifornian pahimpia roistoja vaan esim. pankkiryöstäjiä ja "pikkurikollisia" (esim. Al Capone :P) --> saarelle joutuivat sellaiset, jotka eivät osanneet käyttäytyä tavallisessa vankilassa vaan yritivät esim. karata tai muuten ryppyillä. Visiitti olis ollu kyllä ihan supertylsä ilman nauhaa!
Alcatrazin jälkeen kävimme Fisherman's Wharfilla syömässä clam chowderia (käytännössä paksu, kermaan tehty simpukkakeitto) leipäkulhosta, harrastimme Union Squarella sunnuntaishoppailua ja päätimme päivän Cheesecake factoryn herkullisten naposteltavien ja juustokakkujen kanssa, slurps! Minun lemon raspberry cream cheesecake kuva löytyy kansiosta, mutta se on valitettavan huono, koska paikka oli tosi hämärä. Eiköhän se kuitenkin saa myös teidä kuolan valumaan :).
Sunnuntaina käytiin kämppisen, Maritzan, kanssa tsekkaamassa Alcatraz. Olihan se melkoinen mesta. Ei kyllä ite olis halunnu joutua sinne! (tosin ei mulla oo mitään haluja joutua suomalaiseenkaan vankilaan :P). Kaikista parasta reissussa oli Audio Tour (eli kuulokkeet ja nauhuri), joka kesti 45min ja sen kanssa kierrettiin sit lähes koko vankila tarinoiden saattelemana. Nauhalla (, jota mainostetaan, et se on award-winning!) kertojina toimi 4 vanginvartijaa ja 4 entistä vankia(!) ja kertojien lisäksi taustalla on aina paikkaan ja tilanteeseen sopivat, oikeasti hyvät, äänitehosteet ja kun esim. menin kaikista pahimpaan eristyselliin sisälle niin siellä kuulosti just siltä ku nauhalla. Niin, tiesittekö muuten, että Alcatraziin ei lähetetty Kalifornian pahimpia roistoja vaan esim. pankkiryöstäjiä ja "pikkurikollisia" (esim. Al Capone :P) --> saarelle joutuivat sellaiset, jotka eivät osanneet käyttäytyä tavallisessa vankilassa vaan yritivät esim. karata tai muuten ryppyillä. Visiitti olis ollu kyllä ihan supertylsä ilman nauhaa!
Alcatrazin jälkeen kävimme Fisherman's Wharfilla syömässä clam chowderia (käytännössä paksu, kermaan tehty simpukkakeitto) leipäkulhosta, harrastimme Union Squarella sunnuntaishoppailua ja päätimme päivän Cheesecake factoryn herkullisten naposteltavien ja juustokakkujen kanssa, slurps! Minun lemon raspberry cream cheesecake kuva löytyy kansiosta, mutta se on valitettavan huono, koska paikka oli tosi hämärä. Eiköhän se kuitenkin saa myös teidä kuolan valumaan :).
3. joulukuuta 2011
Kuvia!
Picasasta löytyy taas uusia kuvia. Toissaviikonlopun Tilden Parkin kiertelystä muutama ensimmäinen kuva (keskityttiin Hedvigin kanssa enemmän juoruiluun kuin kuvien ottamiseen :P) ja loput viime viikonlopun Mt. Tamalpais reissulta :). Nauttikaa kesäisen vihreistä maisemista!
Huomenna ensin Alcatraziin ja sitten shoppailemaan :).
Huomenna ensin Alcatraziin ja sitten shoppailemaan :).
2. joulukuuta 2011
♫♪♬♫♪♬
Hämmentävää! Nyt on jo Joulukuu.
... ja minun kotiinpaluuseen ... tattadadaadadaa ... kaksi viikkoa! Mihin nämä viimeiset 14 viikkoa ovat hävinneet? Vastahan minä tulin tänne! Olenko muka kerännyt kaiken tarvitsemani aineiston ja valmis lähtemään kotiin vai pitäisikö tässä nyt vielä repäistä viimeinen paniikki seuraavaksi kahdeksi viikoksi?
Joulunodotus on täällä kyllä erityisen hämmentävää. Tänään kuulin ensimmäiset joulun sävelet kadunkulmassa soittaneelta saksofonistilta. Tällä viikolla olen myös nähnyt ensimmäiset joulukuntoon koristellut talot (Amerikantyyliin totta kai!). Myös kaupat ovat ottaneet valikoimiinsa jouluherkkuja (tosin ei ihan samassa mittakaavassa kuin Suomessa...). No mikä tästä nyt sitten tekee niin hämmentävää? No se, että tänään oli 20 astetta lämmintä, aurinko paistoi kirkkaansiniseltä taivaalta ja sain nauttia lounasta ulkona hihattomassa paidassa! Missä on lumi! Missä on jää! Missä on pakkanen, joka nipistelee nenää!
Onneksi, ONNEKSI saan tulla jouluksi kotiin. Ja silloin olis paree olla lunta! Ja pakkasta! Ja jäätä! NI! Minulla on siis vain yksi joululahjatoive: valkoinen joulu.
♪♬ Kolme viikkoa jouluun on, laskin aivan itse eilen, kun näin silmät tonttusen. ♪♬
... ja minun kotiinpaluuseen ... tattadadaadadaa ... kaksi viikkoa! Mihin nämä viimeiset 14 viikkoa ovat hävinneet? Vastahan minä tulin tänne! Olenko muka kerännyt kaiken tarvitsemani aineiston ja valmis lähtemään kotiin vai pitäisikö tässä nyt vielä repäistä viimeinen paniikki seuraavaksi kahdeksi viikoksi?
Joulunodotus on täällä kyllä erityisen hämmentävää. Tänään kuulin ensimmäiset joulun sävelet kadunkulmassa soittaneelta saksofonistilta. Tällä viikolla olen myös nähnyt ensimmäiset joulukuntoon koristellut talot (Amerikantyyliin totta kai!). Myös kaupat ovat ottaneet valikoimiinsa jouluherkkuja (tosin ei ihan samassa mittakaavassa kuin Suomessa...). No mikä tästä nyt sitten tekee niin hämmentävää? No se, että tänään oli 20 astetta lämmintä, aurinko paistoi kirkkaansiniseltä taivaalta ja sain nauttia lounasta ulkona hihattomassa paidassa! Missä on lumi! Missä on jää! Missä on pakkanen, joka nipistelee nenää!
♫♪♬ Jollei jouluna ole lunta, Voiko joulupukki tullakaan? ♫♪♬
Onneksi, ONNEKSI saan tulla jouluksi kotiin. Ja silloin olis paree olla lunta! Ja pakkasta! Ja jäätä! NI! Minulla on siis vain yksi joululahjatoive: valkoinen joulu.
♫♪♬ I'm dreaming of a white Christmas
Just like the ones I used to know
Where the treetops glisten,
and children listen
To hear sleigh bells in the snow ♫♪♬
Just like the ones I used to know
Where the treetops glisten,
and children listen
To hear sleigh bells in the snow ♫♪♬
27. marraskuuta 2011
Fraternity
Käytiin tänään reippailemassa San Franciscon pohjoispuolella Mount Tamalpaisin kansallispuistossa. Matkaa kertyi 7.3 mailia (11,7 km) ja korkeuseroa 1600 jalkaa (487 m). Reitti oli upea! Ei millään olis uskonut, että metsä on vielä tähän aikaan vuodesta niin kirkkaan vihreä! Berkeley on jotenkin jo niin syksyinen, lehdet ovat monissa puissa kellastuneet ja osa tippuneet. Tänään oli kaiken lisäksi superlämmin päivä, n. 17 astetta ja auringonpaisteessa tarkeni siis t-paitasillaan :). Terveisiä vain sinne Suomeen! :P
Reissulla tutustuin taas kahteen uuteen kaveriin: saksalaissuomalaiseen Kimmoon (mistä näitä suomalaisia oikein riittää?!?) ja sveitsiläiseen Michaeliin. Huvittavaa oli, että kun Michael tuli minua aamulla hakemaan, kävi ilmi, että hän asuu samalla kadulla kaksi taloa alempana :D. Hän asuu Alpha Chi Sigma Fraternityssä, eli "veljeskodissa". Paikka kuulostaa aivan taivaalliselta! 20 hengen porukka hoitaa yhdessä kauppareissut ja vaikka kukin saa laittaa listaan mitä haluaa niin kaapeista saa kuitenkin ottaa mitä tarvitsee. Porukalla on lisäksi ammattikokki, joka tulee laittamaan heille päivällistä joka ilta kuudelta. Kokilla on omat reseptit ja menut eli kenenkään ei tarvitse itse miettiä, että "mitä tänään syötäisiin". Mutta arvatkaas mitä, tässä tulee paras osa, asunto on siis all inclusive ja hinta vain $630 (~460€). Niin ja jos suostuu osallistumaan keittiön siivoukseen päivällisen jälkeen, vuokra on vain $530! Täysin hullua... Noh. On paikassa sentään yksi huono puoli (iso sellainen!), huone jaetaan toisen henkilön kanssa ja kylpyhuone kolmen muun kanssa. Huh. Onneksi en päätynyt asumaan mihinkään vastaavaan!
p.s. kuvia tulee myöhemmin...
Reissulla tutustuin taas kahteen uuteen kaveriin: saksalaissuomalaiseen Kimmoon (mistä näitä suomalaisia oikein riittää?!?) ja sveitsiläiseen Michaeliin. Huvittavaa oli, että kun Michael tuli minua aamulla hakemaan, kävi ilmi, että hän asuu samalla kadulla kaksi taloa alempana :D. Hän asuu Alpha Chi Sigma Fraternityssä, eli "veljeskodissa". Paikka kuulostaa aivan taivaalliselta! 20 hengen porukka hoitaa yhdessä kauppareissut ja vaikka kukin saa laittaa listaan mitä haluaa niin kaapeista saa kuitenkin ottaa mitä tarvitsee. Porukalla on lisäksi ammattikokki, joka tulee laittamaan heille päivällistä joka ilta kuudelta. Kokilla on omat reseptit ja menut eli kenenkään ei tarvitse itse miettiä, että "mitä tänään syötäisiin". Mutta arvatkaas mitä, tässä tulee paras osa, asunto on siis all inclusive ja hinta vain $630 (~460€). Niin ja jos suostuu osallistumaan keittiön siivoukseen päivällisen jälkeen, vuokra on vain $530! Täysin hullua... Noh. On paikassa sentään yksi huono puoli (iso sellainen!), huone jaetaan toisen henkilön kanssa ja kylpyhuone kolmen muun kanssa. Huh. Onneksi en päätynyt asumaan mihinkään vastaavaan!
p.s. kuvia tulee myöhemmin...
26. marraskuuta 2011
Kiitollisuutta
Amerikkalaiset tykkäävät juhlia syksyllä: ensin oli Halloween lokakuun viimeisenä päivänä, toissapäivänä oli Thanksgiving ja kohta onkin jo joulu :). Mikäpäs siinä! Ei kai kukaan täysjärkinen ihminen kieltäydy, jos luvan kanssa saa ylensyödä mahdollisimman rasvaisia, suolaisia ja makeita ruokia, leivonnaisia ja karkkeja? Halloweenin valitettavasti missasin, mutta onneksi sain osallistua toiseen periamerikkalaiseen juhlaan - Kiitospäivään.
Sain tosiaan kutsun kämppiksen kaveriporukan Thanksgiving Feastiin, joka järjestettiin Brittin ja Gaben ihanassa pikku omakotitalossa. Päivällinen toteutettiin nyyttäriperiaatteella ja paikalle saapui lähes 20 henkeä kukin omine herkkuineen. Ruokailuhuone ja olohuone raivattiin muista huonekaluista ja keskelle kasattiin pitkä pöytä niin, että kaikki mahtuivat saman pöydän ääreen (ihme!). Pieni keittiö oli alkuillasta yhtä hulinaa kun kaikki valmistelivat ja viimeistelivät omia sapuskojaan. Tarjolla oli perinteinen kalkkuna (tietenkin!), kolmenlaista stuffingia (eli siis kalkkunan täytettä, jota EI siis laiteta kalkkunan sisään vaan paistetaan ja tarjoillaan erikseen.. leffoissa ja tv-sarjoissa huijataan!), kaksin kappalein green bean casserole (=papuja ja friteerattua sipulia), squash casserole (kurpitsalaatikko), tri-tip steak, ham (ihan kuin meidän joulukinkku), garlic mashed potatoes, pumpkin soup, stuffer mushrooms wrapped in bacon, buffalo chicken dip (kolmenlaista juustoa, kanaa ja chiliä tarjoiltuna tortillachipsien päällä), kolme(!) kpl pumpkin pie, pecan pie, taivaallinen suklaakakku ja minun tekemä lakkajäädyke. Kämppikseni kertoi, että ainakin yksi ruoka, mikä pöydästä puuttui oli candid yams, eli karamellisoidut baatatit/jamssit, joista tehdään jonkin sortin laatikko ja koko komeus koristellaan vaahtokarkeilla :D.
Ähkyynhän se oli pakko itsensä syödä. Erityisesti piirakat ja kakut olivat tämän herkkusuun mieleen :P. Oman jäädykkeen kanssa kävi vähän hassusti. Toin siis edellisellä Suomen reissulla lakkahillopurkin, josta taioin lakkajäädykkeen amerikkalaisten ihmeteltäväksi. Tarjoiluvaiheessa homman piti toimia niin, että kakku otetaan pakkasesta, vuoka kastetaan kuumassa vedessä ja kakku kipataan lautaselle. No, raanasta kuumaa vettä, vuoka sinne, kippaus, mitään ei tapahdu, n. 30min odottelua (ehkä se irtoaa itsekseen, kun sulaa ensin vähän... tai sitten ei), lisää kuumaa vettä, kippaus, mitään ei tapahdu... hmm. 15min lisää odottelua, veden keittäminen kattilassa (raanavesi ei vissiin ole tarpeeksi kuumaa), vuoan kastaminen lähes kiehuvaan veteen, kippaus lautaselle, ja volá, alla lopputulos :D
Noh, epämääräisestä ulkonäöstään huolimatta maku oli kuitenkin hyvä. Itseä kyllä vähän harmittaa (lue ärsyttää) nuo lakkojen siemenet. Tää olis aivan loistava ilman siemeniä :).
Illan aikana pääsin myös vähäksi aikaa DJ:ksi ja soittamaan porukalle vähän suomalaista musiikkia. Arvatkaas mikä biisi on sellainen, jonka kaikki tuntevat (mutta eivät tiedä, että se on Suomesta)? ... Daruden Sandstorm! Soittolistalle päätyivät myös mm. Nightwish ja Apulanta.. :).
- Letkeät pippalot hyvässä seurassa. Näitä lisää myös Suomeen! -
Sain tosiaan kutsun kämppiksen kaveriporukan Thanksgiving Feastiin, joka järjestettiin Brittin ja Gaben ihanassa pikku omakotitalossa. Päivällinen toteutettiin nyyttäriperiaatteella ja paikalle saapui lähes 20 henkeä kukin omine herkkuineen. Ruokailuhuone ja olohuone raivattiin muista huonekaluista ja keskelle kasattiin pitkä pöytä niin, että kaikki mahtuivat saman pöydän ääreen (ihme!). Pieni keittiö oli alkuillasta yhtä hulinaa kun kaikki valmistelivat ja viimeistelivät omia sapuskojaan. Tarjolla oli perinteinen kalkkuna (tietenkin!), kolmenlaista stuffingia (eli siis kalkkunan täytettä, jota EI siis laiteta kalkkunan sisään vaan paistetaan ja tarjoillaan erikseen.. leffoissa ja tv-sarjoissa huijataan!), kaksin kappalein green bean casserole (=papuja ja friteerattua sipulia), squash casserole (kurpitsalaatikko), tri-tip steak, ham (ihan kuin meidän joulukinkku), garlic mashed potatoes, pumpkin soup, stuffer mushrooms wrapped in bacon, buffalo chicken dip (kolmenlaista juustoa, kanaa ja chiliä tarjoiltuna tortillachipsien päällä), kolme(!) kpl pumpkin pie, pecan pie, taivaallinen suklaakakku ja minun tekemä lakkajäädyke. Kämppikseni kertoi, että ainakin yksi ruoka, mikä pöydästä puuttui oli candid yams, eli karamellisoidut baatatit/jamssit, joista tehdään jonkin sortin laatikko ja koko komeus koristellaan vaahtokarkeilla :D.
Ähkyynhän se oli pakko itsensä syödä. Erityisesti piirakat ja kakut olivat tämän herkkusuun mieleen :P. Oman jäädykkeen kanssa kävi vähän hassusti. Toin siis edellisellä Suomen reissulla lakkahillopurkin, josta taioin lakkajäädykkeen amerikkalaisten ihmeteltäväksi. Tarjoiluvaiheessa homman piti toimia niin, että kakku otetaan pakkasesta, vuoka kastetaan kuumassa vedessä ja kakku kipataan lautaselle. No, raanasta kuumaa vettä, vuoka sinne, kippaus, mitään ei tapahdu, n. 30min odottelua (ehkä se irtoaa itsekseen, kun sulaa ensin vähän... tai sitten ei), lisää kuumaa vettä, kippaus, mitään ei tapahdu... hmm. 15min lisää odottelua, veden keittäminen kattilassa (raanavesi ei vissiin ole tarpeeksi kuumaa), vuoan kastaminen lähes kiehuvaan veteen, kippaus lautaselle, ja volá, alla lopputulos :D
Ei ihan success ollu mun lakkajäädyke :P
Noh, epämääräisestä ulkonäöstään huolimatta maku oli kuitenkin hyvä. Itseä kyllä vähän harmittaa (lue ärsyttää) nuo lakkojen siemenet. Tää olis aivan loistava ilman siemeniä :).
Illan aikana pääsin myös vähäksi aikaa DJ:ksi ja soittamaan porukalle vähän suomalaista musiikkia. Arvatkaas mikä biisi on sellainen, jonka kaikki tuntevat (mutta eivät tiedä, että se on Suomesta)? ... Daruden Sandstorm! Soittolistalle päätyivät myös mm. Nightwish ja Apulanta.. :).
- Letkeät pippalot hyvässä seurassa. Näitä lisää myös Suomeen! -
24. marraskuuta 2011
Salilla
Ennen kuin tulin tänne vannotin itselleni kivenkovaan, että treenaan itseni huippukuntoon näiden neljän kuukauden aikana. Mutta ylläripylläri, toisin kävi :P. Ensimmäinen puolitoista kuukautta meni silloin tällöin juostessa (...ja herkutellessa). Ylämäki-alamäki-juoksun kipeyttäessä polvet, halusin tehdä jotain muuta ja niin löysin ilmaisen kuntoilukuukauden yliopistolta. Pääsin pitkästä aikaa uimaan ja jumppiin, ihanaa! Ilmaisen kuntokuukauden päätyttyä yritin sopia samaan paikkaan jatkosta, mutta vaihtoehdot olivat a) maksa koko syyslukukausi $184 (jota jäljellä 1,5kk) tai b) sitoudu vuodeksi ja maksat $35/kk :S. Molempi pahempi, joten etsin ja löysin keskustasta kuntosalin (jota sain testata pari päivää ilmaiseksi) ja otin sinne sitten jäsenyyden. Hinta vaivaiset $36/kk (n.27€, olispa Suomessakin näin halpaa)!!
Nyt on sit tullu reippailtua 4-5 krt/vk ja tutuksi on tullu BootCampit, UJamit, ShadowBoxingit, kuntosalilaitteet ja cardio laitteet. Jumppia on kuitenkin ihan mitättömän vähän esimerkiksi Oulun Teknopalatsiin verrattuna. GO Tekno GO! Selkein ero paikallisten ja suomalaisten kuntosalien välillä on se, että täällä on tosi paljon ns. "cardio laitteita" = juoksumattoja, kuntopyöriä, ellipticals ja stairmastereita. Kutakin laitetta on vähintään 10 kpl, ja nämä kaikki +40 laitetta on sitten riveittäin ja peräkkäin kaikki samassa isossa huoneessa suunnattuna kadulle avautuviin kokoseinän ikkunoihin. Tämän huoneen ilmastointi ei kuitenkaan ole suunniteltu ihan tällaista hikimäärää varten, joten voitte vain kuvitella kuinka tukala tila on kun kaikki laitteet hurraa ja kuntoilijat puuskuttaa. Tällä kuntosalilla hiki kirjaimellisesti lentää!
Pakko laittaa tähän vielä kuva koko kuntosalin hilpeimmästä laitteesta, Stairmasterista! Suomalaiset mini-nössöversiot (= sellaiset, jotka mahtuvat sängyn alle), jossa on vain kaksi pientä "polkulautaa" ei kyllä ole mitään tähän verrattuna :D.
Nyt on sit tullu reippailtua 4-5 krt/vk ja tutuksi on tullu BootCampit, UJamit, ShadowBoxingit, kuntosalilaitteet ja cardio laitteet. Jumppia on kuitenkin ihan mitättömän vähän esimerkiksi Oulun Teknopalatsiin verrattuna. GO Tekno GO! Selkein ero paikallisten ja suomalaisten kuntosalien välillä on se, että täällä on tosi paljon ns. "cardio laitteita" = juoksumattoja, kuntopyöriä, ellipticals ja stairmastereita. Kutakin laitetta on vähintään 10 kpl, ja nämä kaikki +40 laitetta on sitten riveittäin ja peräkkäin kaikki samassa isossa huoneessa suunnattuna kadulle avautuviin kokoseinän ikkunoihin. Tämän huoneen ilmastointi ei kuitenkaan ole suunniteltu ihan tällaista hikimäärää varten, joten voitte vain kuvitella kuinka tukala tila on kun kaikki laitteet hurraa ja kuntoilijat puuskuttaa. Tällä kuntosalilla hiki kirjaimellisesti lentää!
Pakko laittaa tähän vielä kuva koko kuntosalin hilpeimmästä laitteesta, Stairmasterista! Suomalaiset mini-nössöversiot (= sellaiset, jotka mahtuvat sängyn alle), jossa on vain kaksi pientä "polkulautaa" ei kyllä ole mitään tähän verrattuna :D.
The StairMaster :P
22. marraskuuta 2011
Ystävien tärkeydestä
Jossain blogin alkupuolella taisin kertoa amerikkalaisen ja suomalaisen kulttuurin eroista - erityisesti avoimuudesta ja ystävällisyydestä. Näiden kuukausien aikana tämä ero on tullut entistä selkeämmäksi ja huomaa, että myös "verkoston" merkitys yksilön elämässä korostuu paljon selvemmin kuin Suomessa.
Kun halusin lähteä tekemään haastatteluja tutkimustani varten, sain professorilta listan nimiä. Kukaan listalla olleista henkilöistä ei kieltäytynyt, lähes kaikki vastasivat 48h sisällä ja useimmiten sanoin "I am happy to assist", "I am glad to help" tai "I am definitely interested". Se, että mainitsin professorin nimen ottaessani henkilöihin yhteyttä merkitsi varmasti paljon. Silti, Suomessa tällainen olisi ennenkuulumatonta. Vaikka sinulla olisi kuinka hyvä suosittelija takana, ei ole mitään takeita siitä, että ko. henkilö suostuisi esim. tunnin haastatteluun. Täällä voi päästä pitkälle kun vain tuntee oikeat henkilöt ja saat luotua ympärillesi hyvän verkoston.
Ystävällisyys, avoimuus, sosiaalisuus ja verkostot näkyvät erittäin vahvasti myös yksityiselämän puolella. Illanviettoihin kutsu lähtee vähintään kahdellekymmenenelle hengelle, syntymäpäiville ovat kaikki tervetulleita. Viesteissä on usein myös maininta, että kämppikset ja muut kaverit ovat tervetulleita. Myös minut on avoimin mielin otettu mukaan kämppikseni kaveriporukkaan ja olen saanut kutsun niin juutalaisille päivällisille kuin Thanksgiving feastiin :) (tästä lisää loppuviikosta). Porukka on mukava ja kaikilla tuntuu olevan hauskaa yhdessä.
Porukan merkitys korostuu entisestään, kun jollekulle sattuu jotain, kuten viime viikolla, kun Vince jäi pyörällä auton alle. Joukko ystäviä kävi häntä joka päivä sairaalassa katsomassa; kun Vince "kotiutui", yksi ystäväpariskunta otti hänet heidän luokseen asumaan; porukalla sopivat kuka kuljettaa häntä hoitamassa asioita; ja kuka huolehtii ruoan laittamisesta minäkin iltana. Vincen perhe on Ohiossa, joten ystävien pyyteetön apu täällä on korvaamatonta. Tällä hetkellä Vince voi hyvin, tosin murskautunut lapaluun & olkapään seutu pitää piakkoin leikata...
- jos voisin täältä jotain mukanani tuoda, toisin ihmisten pyyteettömän avun ja ystävyyden -
Kun halusin lähteä tekemään haastatteluja tutkimustani varten, sain professorilta listan nimiä. Kukaan listalla olleista henkilöistä ei kieltäytynyt, lähes kaikki vastasivat 48h sisällä ja useimmiten sanoin "I am happy to assist", "I am glad to help" tai "I am definitely interested". Se, että mainitsin professorin nimen ottaessani henkilöihin yhteyttä merkitsi varmasti paljon. Silti, Suomessa tällainen olisi ennenkuulumatonta. Vaikka sinulla olisi kuinka hyvä suosittelija takana, ei ole mitään takeita siitä, että ko. henkilö suostuisi esim. tunnin haastatteluun. Täällä voi päästä pitkälle kun vain tuntee oikeat henkilöt ja saat luotua ympärillesi hyvän verkoston.
Ystävällisyys, avoimuus, sosiaalisuus ja verkostot näkyvät erittäin vahvasti myös yksityiselämän puolella. Illanviettoihin kutsu lähtee vähintään kahdellekymmenenelle hengelle, syntymäpäiville ovat kaikki tervetulleita. Viesteissä on usein myös maininta, että kämppikset ja muut kaverit ovat tervetulleita. Myös minut on avoimin mielin otettu mukaan kämppikseni kaveriporukkaan ja olen saanut kutsun niin juutalaisille päivällisille kuin Thanksgiving feastiin :) (tästä lisää loppuviikosta). Porukka on mukava ja kaikilla tuntuu olevan hauskaa yhdessä.
Porukan merkitys korostuu entisestään, kun jollekulle sattuu jotain, kuten viime viikolla, kun Vince jäi pyörällä auton alle. Joukko ystäviä kävi häntä joka päivä sairaalassa katsomassa; kun Vince "kotiutui", yksi ystäväpariskunta otti hänet heidän luokseen asumaan; porukalla sopivat kuka kuljettaa häntä hoitamassa asioita; ja kuka huolehtii ruoan laittamisesta minäkin iltana. Vincen perhe on Ohiossa, joten ystävien pyyteetön apu täällä on korvaamatonta. Tällä hetkellä Vince voi hyvin, tosin murskautunut lapaluun & olkapään seutu pitää piakkoin leikata...
- jos voisin täältä jotain mukanani tuoda, toisin ihmisten pyyteettömän avun ja ystävyyden -
17. marraskuuta 2011
Lunchbox
Ruokakulttuuri on täällä kyllä niin erilainen. Uuden todistuksen siitä sain tällä viikolla kun osallistuin kahteen työpajaan, joista toinen järjestettiin UCSF:n (University of California San Francisco) tiloissa ja toinen yhden yrityksen tiloissa.
Suomessahan jokaisella yliopistolla ja lähes jokaisessa toimistorakennuksessa on (työpaikka)ruokala. Aika pian tänne saavuttuani tajusin, että kampuksella ei ole vastaavia ruokaloita, minkä takia olen joutunut turvautumaan lähiravintoloihin. Voitte vain kuvitella kuinka pian sandwichit, burritot, pastat, pizzat, chicken wingsit ja salaatit alkaa tympimään... Viimeiset pari viikkoa olenkin mennyt lähes kokonaan salaattilinjalla, ihan jo keveydenkin takia (muutama ylimääräinen kilo saattoi ensimmäisen kuukauden aikana kertyä :P).
Mutta siis takaisin niihin työpajoihin. Molemmat järjestettiin sellaiseen aikaan, että ohjelmassa oli myös lounas. Ensimmäisessä työpajassa, joka siis järjestettiin yliopistolla, lounas oli "lunch box"in muodossa -> kas tällaisen
Laatikon avattuani tunsin itseni pieneksi amerikkalaiseksi tytöksi koulun lounastunnilla :D. Laatikossa oli sandwich, pieni pastasalaatti, omena, cookie ja suklaapala. Siis jotenkin aivan hillittömän hauska! Laatikoita oli useita erilaisia eri leivillä ja eri täytteillä. Näiden lisäksi tarjolle tuotiin lautasellinen keksejä ja muita leivonnaisia sekä lautasellinen hedelmiä (thank god!).
Noh. Lounastarjoilut "paranivat" entisestään kun osallistuin seuraavana päivänä toiseen työpajaan. Siellä tarjolle oli asetettu kuusi erilaista pizzaa ja suht. pieni foliovuoallinen salaattia :D. Repesin taas. Ei kyllä Suomessa ikinä tällaisissa "virallisissa" (tai ei sen puoleen muissakaan) työpajoissa tarjoiltaisi pizzaa lounaaksi. Kahvi"pullaksi" prof. Iris oli sitten hakenut ison porkkanakakun sekä hedelmäpiirakan.
Hmm. Mutta mitäpä muutakaan sitä voisi odottaa, koska sanat 'lounasravintola' tai 'työpaikkaruokala' eivät mitä ilmeisemmin ole tuttuja?
Suomessahan jokaisella yliopistolla ja lähes jokaisessa toimistorakennuksessa on (työpaikka)ruokala. Aika pian tänne saavuttuani tajusin, että kampuksella ei ole vastaavia ruokaloita, minkä takia olen joutunut turvautumaan lähiravintoloihin. Voitte vain kuvitella kuinka pian sandwichit, burritot, pastat, pizzat, chicken wingsit ja salaatit alkaa tympimään... Viimeiset pari viikkoa olenkin mennyt lähes kokonaan salaattilinjalla, ihan jo keveydenkin takia (muutama ylimääräinen kilo saattoi ensimmäisen kuukauden aikana kertyä :P).
Mutta siis takaisin niihin työpajoihin. Molemmat järjestettiin sellaiseen aikaan, että ohjelmassa oli myös lounas. Ensimmäisessä työpajassa, joka siis järjestettiin yliopistolla, lounas oli "lunch box"in muodossa -> kas tällaisen
Lunch box
Laatikon avattuani tunsin itseni pieneksi amerikkalaiseksi tytöksi koulun lounastunnilla :D. Laatikossa oli sandwich, pieni pastasalaatti, omena, cookie ja suklaapala. Siis jotenkin aivan hillittömän hauska! Laatikoita oli useita erilaisia eri leivillä ja eri täytteillä. Näiden lisäksi tarjolle tuotiin lautasellinen keksejä ja muita leivonnaisia sekä lautasellinen hedelmiä (thank god!).
Noh. Lounastarjoilut "paranivat" entisestään kun osallistuin seuraavana päivänä toiseen työpajaan. Siellä tarjolle oli asetettu kuusi erilaista pizzaa ja suht. pieni foliovuoallinen salaattia :D. Repesin taas. Ei kyllä Suomessa ikinä tällaisissa "virallisissa" (tai ei sen puoleen muissakaan) työpajoissa tarjoiltaisi pizzaa lounaaksi. Kahvi"pullaksi" prof. Iris oli sitten hakenut ison porkkanakakun sekä hedelmäpiirakan.
Hmm. Mutta mitäpä muutakaan sitä voisi odottaa, koska sanat 'lounasravintola' tai 'työpaikkaruokala' eivät mitä ilmeisemmin ole tuttuja?
11. marraskuuta 2011
Ruokakauppoja ja macaroonseja
En ole varmaan missään vaiheessa kertonut ruokakauppoakokemuksistani täällä vieraalla maalla. Lyhyesti sanottuna, perin aikaavievää touhuahan se on. Ensin yrität löytää lähimmän kaupan netistä, sen jälkeen aukioloajat, lyhimmän reitin, kävelet paikanpäälle 20min, otat korin, ihmettelet mistä aloittaisit ja päädyt lopulta kiertämään kaupan kaikki käytävät vähintään kolme kertaa, ennenkuin löydät tarvitsemasi. Niin ja jos huono säkä käy, et edes löydä tarvitsemaasi, koska päädyit valitsemaan kaupan, jossa on vain jotain erityisjuttuja ja perusjutut on karsittu minimiin, jee.
Minulle kävi juuri eilen näin, kun lähdin ostamaan aineksia coconut macaroonseihin. Sain kutsun "Friday Shabbat Jewish Not Quite Kosher Dinner Food and Hebrew Hammer Extravaganza!" ja nyyttäriperiaatteella kaikkien pitäisi tuoda jotain juutalaista (tai ei välttämättä edes niin juutalaista, koska kyseessä on kuitenkin not quite kosher dinner). No, onneksi illan järjestäjä (puoliksi juutalainen) laittoi linkin perinteisiin juutalaisiin ruokiin ja valitsin sieltä pikkuleivät, mitkäs muut! Leipominenhan on ihan parasta ja vielä kun resepti oli niin superhelppo että se onnistuu jopa paikallisilla aineksilla ja työvälineillä :).
Vaikka aineksia ei ole tuon enempää niin eipä löytynyt ensimmäisestä kaupasta kuin tuo kondensoitu maito(!). Kauppa (Trader Joe's) oli juuri tyyppiä vähän erikoisempia sapuskoja, perustarpeet minimissä, tosi paljo valmisruokia... Jouduin siis kävelemään toiset 20min Safewayhin, josta onneksi puolen tunnin kiertämisen jälkeen löysin kaikki ainekset.
Täällä muuten kaupan (Safewayn) kanta-asiakasjärjestelmä on piikkuisen erilainen ku Suomessa. Suomessa kanta-asiakaskortilla on hyvä jos saa yhdestä tuotteesta kuussa sen 20% alea. Kortti on lähinnä sitä varten et kaupat saa vakoilla mitä ihmiset ostaa. Täällä sen sijaan saa lähes kaikki tuotteet kortilla halvemmalla kuin ilman korttia, minkä lisäksi monesti on et jos ostat kaks niin saat vielä edullisemmin (kortilla). Eilisen kauppareissun kuitissa luki $21.55 ja lopussa korttisäästöt $5.20. Siinä olis suomalaisilla kaupoilla opettelemista.
Tähän loppuun vielä yhden iiihanaisen kaupan, Berkeley Bowlin, HEVI-osastosta kuva.
Minulle kävi juuri eilen näin, kun lähdin ostamaan aineksia coconut macaroonseihin. Sain kutsun "Friday Shabbat Jewish Not Quite Kosher Dinner Food and Hebrew Hammer Extravaganza!" ja nyyttäriperiaatteella kaikkien pitäisi tuoda jotain juutalaista (tai ei välttämättä edes niin juutalaista, koska kyseessä on kuitenkin not quite kosher dinner). No, onneksi illan järjestäjä (puoliksi juutalainen) laittoi linkin perinteisiin juutalaisiin ruokiin ja valitsin sieltä pikkuleivät, mitkäs muut! Leipominenhan on ihan parasta ja vielä kun resepti oli niin superhelppo että se onnistuu jopa paikallisilla aineksilla ja työvälineillä :).
Coconut macaroons
2 egg whites whisked
14 oz sweetened coconut flakes
14 oz sweetened condensed milk
1 teaspoon pure vanilla extract
Ainekset kulhossa sekaisin, taikina nökäreiksi pellille (minä askartelin pieniä pyramidejä, hihi), uuniin 300F 20 minuutiksi. Wola! Tuli herkkua!
Vaikka aineksia ei ole tuon enempää niin eipä löytynyt ensimmäisestä kaupasta kuin tuo kondensoitu maito(!). Kauppa (Trader Joe's) oli juuri tyyppiä vähän erikoisempia sapuskoja, perustarpeet minimissä, tosi paljo valmisruokia... Jouduin siis kävelemään toiset 20min Safewayhin, josta onneksi puolen tunnin kiertämisen jälkeen löysin kaikki ainekset.
Täällä muuten kaupan (Safewayn) kanta-asiakasjärjestelmä on piikkuisen erilainen ku Suomessa. Suomessa kanta-asiakaskortilla on hyvä jos saa yhdestä tuotteesta kuussa sen 20% alea. Kortti on lähinnä sitä varten et kaupat saa vakoilla mitä ihmiset ostaa. Täällä sen sijaan saa lähes kaikki tuotteet kortilla halvemmalla kuin ilman korttia, minkä lisäksi monesti on et jos ostat kaks niin saat vielä edullisemmin (kortilla). Eilisen kauppareissun kuitissa luki $21.55 ja lopussa korttisäästöt $5.20. Siinä olis suomalaisilla kaupoilla opettelemista.
Tähän loppuun vielä yhden iiihanaisen kaupan, Berkeley Bowlin, HEVI-osastosta kuva.
Kauppa on myös kaikkien paikallisen suosima sen laajan valikoiman johdosta. HEVI-osastolla on viidenlaisia omppuja, kolmenlaisia avocadoja, kahdenlaisia limejä, kolmen sortin persikoita eri kokoluokissa, you name it! Ongelmahan tästä muodostuu siinä vaiheessa kun tuotteet punnitaan kassalla. Mistä ihmeestä ne tietää kassalla, että onko valitsemani lime $2.56/lb vai $0.16/kpl?! Nehän on kaikki ihan samannäköisiä! No eipä sillä yhden limen tapauksessa ole niin väliä, mutta kun ostin eurooppalaisen kurkun ($1.60) ja siitä velotettiin japanilaisen kurkun hinta $8.80, niin siinä vaiheessa piti jo kävellä takaisin kauppaan ja vaatia rahoja takaisin :P (Kiitos äiti, että olet opettanut meidät tarkistamaan aina kuitin!).
9. marraskuuta 2011
Radiohiljaisuus
Olen pitänyt viimeisen viikon ajan lomaa blogin kirjoittamisesta. Radiohiljaisuuteen on hyvä syykin, vierailu Suomeen! Näin heti alkuun täytyy kiittää Arean online-palvelua, joka löysi minulle nopeat lennot, jotka olivat kaikenlisäksi halvat(!). 14 tuntia Suomeen ja 16 tuntia takaisin, molemmat yhdellä alle tunnin vaihdolla, tällaisia lentoyhteyksien pitäisi aina olla. Thank you Lufthansa!
Täytyy onnekseni todeta, että kroppani on melko jetlag resistanssi :P. Varsinkin lentosukkien ostamisen jälkeen (suosittelen kaikille!) olen saanut jopa nukuttua jonkin verran koneessa ja jetlag tuntuu ehkä ensimmäisen päivän ajan hoopona olona (en käy ihan täysillä) ja parin yön ajan (pari tuntia turhaa valvomista keskellä yötä). Jos jetlag kestäisi viikon, ei tällaiset reilun viikon reissut toiselle mantereelle olisi mahdollisia (tämä oli siis jo kolmas, koska takana on kaksi lyhyttä konferenssimatkaa Suomesta Washington D.C.hen). Lucky me!
Pikavisiitillä ehdin tavata kavereita Hesassa, workshopata, pyörähtää pari päivää Oulussa ja kuulla työtovereiden parhaimmat juorut, briiffata kahta uutta diplomityöntekijää, käydä vakkarikampaajalla Goalasissa (hiustenpesupaikalle oli tullut hierovat tuolit, ihanaa!) ja toimittaa tuliaiset perheelle. Niin ja sokerina pohjalla, sain löhöillä rakkaan kainalossa <3. Ehkäpä nyt jaksamme nämä viimeiset viikot erossa!
Viikko meni aivan liian nopeasti ja maanantaina palasin takaisin Kaliforniaan. Lento oli perillä puoli seitsemän aikaan illalla ja kirkkaan sään ansiosta saimme ihailla kun lentokone kierteli matalalla San Franciscon lahden yllä. Kaupunkien valot mustaa taivasta vasten olivat upeat ja Friscon ruutukaava käsittämättömän säntillinen! Lentokoneessa oli muuten myös julkkiksia! Jos tunnistin oikein, saman matkan Helsingistä Friscoon taittoivat Päivi Lipponen, Mikael Jugner, Veltto Virtanen ja Mikko Alatalo sinisine silmälaseineen :).
- yrittää seuraavien viikkojen aikana avata kirjottajan lukkoa ja saada tekstiä paperille -
Täytyy onnekseni todeta, että kroppani on melko jetlag resistanssi :P. Varsinkin lentosukkien ostamisen jälkeen (suosittelen kaikille!) olen saanut jopa nukuttua jonkin verran koneessa ja jetlag tuntuu ehkä ensimmäisen päivän ajan hoopona olona (en käy ihan täysillä) ja parin yön ajan (pari tuntia turhaa valvomista keskellä yötä). Jos jetlag kestäisi viikon, ei tällaiset reilun viikon reissut toiselle mantereelle olisi mahdollisia (tämä oli siis jo kolmas, koska takana on kaksi lyhyttä konferenssimatkaa Suomesta Washington D.C.hen). Lucky me!
Pikavisiitillä ehdin tavata kavereita Hesassa, workshopata, pyörähtää pari päivää Oulussa ja kuulla työtovereiden parhaimmat juorut, briiffata kahta uutta diplomityöntekijää, käydä vakkarikampaajalla Goalasissa (hiustenpesupaikalle oli tullut hierovat tuolit, ihanaa!) ja toimittaa tuliaiset perheelle. Niin ja sokerina pohjalla, sain löhöillä rakkaan kainalossa <3. Ehkäpä nyt jaksamme nämä viimeiset viikot erossa!
Viikko meni aivan liian nopeasti ja maanantaina palasin takaisin Kaliforniaan. Lento oli perillä puoli seitsemän aikaan illalla ja kirkkaan sään ansiosta saimme ihailla kun lentokone kierteli matalalla San Franciscon lahden yllä. Kaupunkien valot mustaa taivasta vasten olivat upeat ja Friscon ruutukaava käsittämättömän säntillinen! Lentokoneessa oli muuten myös julkkiksia! Jos tunnistin oikein, saman matkan Helsingistä Friscoon taittoivat Päivi Lipponen, Mikael Jugner, Veltto Virtanen ja Mikko Alatalo sinisine silmälaseineen :).
- yrittää seuraavien viikkojen aikana avata kirjottajan lukkoa ja saada tekstiä paperille -
27. lokakuuta 2011
Strange encounters vol.3
Olen viimeiset seitsemän viikkoa, kaksi kertaa viikossa, kulkenut San Franciscon laitamilla yhden rakennuttajayrityksen järjestämässä lean koulutuksessa. Ensimmäisellä kerralla heidän toimistolle mennessä otin BARTilta bussin nro.44, mutta se kulki vähän ikävännäköisen alueen läpi ja bussissakin oli vähän epämääräisen näköistä porukkaa, joten päätin kulkea bussilla 23, joka kulki vähän miellyttävämmän alueen läpi ja vei mut lisäksi lähemmäksi.
Tänään koulutuksen päätteeksi olin poikkeuksellisen ajoissa pysäkillä odottelemassa bussia (yleensä olen joutunut juoksemaan) ja lueskelin odotellessa sähköposteja iPadista kun poliisiauto pysähtyi viereeni. Poliisi kysyin voisiko jutella minun kanssa vähän aikaa. *Mikäs siinä* tuumasin, pitäähän virkavaltaa kunnioittaa. Poliisin antamat varoitukset alueen vaarallisuudesta ja siitä, ettei kannata pitää iPadia tai iPhonea näkyvillä (viittasi myös kultaiseen kaulaketjuun kaulassani), tulivat kyllä ihan tarpeeseen, mutta seitsemän viikkoa myöhässä. Alueella oli kuulemma tänään ryöstetty jo kaksi ihmistä ja vähän matkan päässä (osoitti sinne suuntaan mistä bussi 44 kulkee), on ampumavälikohtauksia tämän tästä.
Toki poliisi kyseli myös mitä ylipäätään alueella teen, mitä teen työkseni, mistä tulen, kuinka kauan ole ollut Bay Arealla jne... Vähän aikaa keskusteltuamme hän kysyi haluaisinko lähteä hänen kanssaan ulos joku ilta. *Seriously?! Is this police really hitting on me?!* Epämääräisen vastaukseni jälkeen hän kysyi tarvitsisinko apua San Franciscossa kulkemiseen (*ole kyllä tässä reilun parin kuukauden aikana oppinut kulkemaan julkisilla, kiitos vain tarjouksesta*) tai kenties työasioissa (*no jos tiedät paljon rakennusteollisuudesta niin ehkäpä*). Viesti siitä, etten ollut hänestä kiinnostunut meni ilmeisesti muutaman kiertelevän vastauksen jälkeen perille :), mutta täytyy kyllä sanoa, että mielenkiintoinen "once in a lifetime" kohtaaminen kertakaikkiaan.
Se mistä yllätyin eniten olis se, ettei poliisi missään vaiheessa tarjonnut mulle kyytiä BART asemalle (tai turvallisemmalle alueelle), vaan jätti mut siihen samalle bussipysäkille odottelemaan ja kehotti vain pitämään silmät auki ennenkuin jatkoi matkaansa.
Tänään koulutuksen päätteeksi olin poikkeuksellisen ajoissa pysäkillä odottelemassa bussia (yleensä olen joutunut juoksemaan) ja lueskelin odotellessa sähköposteja iPadista kun poliisiauto pysähtyi viereeni. Poliisi kysyin voisiko jutella minun kanssa vähän aikaa. *Mikäs siinä* tuumasin, pitäähän virkavaltaa kunnioittaa. Poliisin antamat varoitukset alueen vaarallisuudesta ja siitä, ettei kannata pitää iPadia tai iPhonea näkyvillä (viittasi myös kultaiseen kaulaketjuun kaulassani), tulivat kyllä ihan tarpeeseen, mutta seitsemän viikkoa myöhässä. Alueella oli kuulemma tänään ryöstetty jo kaksi ihmistä ja vähän matkan päässä (osoitti sinne suuntaan mistä bussi 44 kulkee), on ampumavälikohtauksia tämän tästä.
Toki poliisi kyseli myös mitä ylipäätään alueella teen, mitä teen työkseni, mistä tulen, kuinka kauan ole ollut Bay Arealla jne... Vähän aikaa keskusteltuamme hän kysyi haluaisinko lähteä hänen kanssaan ulos joku ilta. *Seriously?! Is this police really hitting on me?!* Epämääräisen vastaukseni jälkeen hän kysyi tarvitsisinko apua San Franciscossa kulkemiseen (*ole kyllä tässä reilun parin kuukauden aikana oppinut kulkemaan julkisilla, kiitos vain tarjouksesta*) tai kenties työasioissa (*no jos tiedät paljon rakennusteollisuudesta niin ehkäpä*). Viesti siitä, etten ollut hänestä kiinnostunut meni ilmeisesti muutaman kiertelevän vastauksen jälkeen perille :), mutta täytyy kyllä sanoa, että mielenkiintoinen "once in a lifetime" kohtaaminen kertakaikkiaan.
Se mistä yllätyin eniten olis se, ettei poliisi missään vaiheessa tarjonnut mulle kyytiä BART asemalle (tai turvallisemmalle alueelle), vaan jätti mut siihen samalle bussipysäkille odottelemaan ja kehotti vain pitämään silmät auki ennenkuin jatkoi matkaansa.
23. lokakuuta 2011
Auringonlasku San Franciscon lahdella
- En malta odottaa, että pääsen käymään kotona <3. Viisi päivää lähtöön. -
20. lokakuuta 2011
Maanjäristys! - osat 2 ja 3
Nythän se rupes tutisemaan oikein urakalla.
Tänään päivällä olin San Franciscossa tekemässä haastattelua kun rakennus rupes mukavasti huojumaan. Kaksi kaveria jopa syöksyi pöydän alle. Järistys tapahtui Berkeleyn alla ja oli voimakkuudeltaan 4.0 richterin asteikolla. Mua lähinnä huvitti koko asia eikä itsesuojeluvaisto pelannut siis pätkääkään :P. Ehkä asiaan vaikutti myös se, että rakennus oli täynnä porukkaa eikä kukaan reagoinut asiaan sen kummemmin (näitä kahta kaveria lukuunottamatta)...
Toinen järistys tapahtui illansuussa kun olin jo kotona. Lähes yhtä voimakas järistys (3.9), joka tapahtui samalla alueella tuntui jo vähän enemmän, koska kämppä on ihan muutaman kilometrin päässä järistyspaikasta. Täällä kertaa sydän hyppäsikin kurkkuu, mikä on vähän terveempi merkki. Ehkä mulla kuitenkin on jonkinasteinen itsesuojeluvaisto vaikka aina ei siltä tunnukkaan :D.
Tänään päivällä olin San Franciscossa tekemässä haastattelua kun rakennus rupes mukavasti huojumaan. Kaksi kaveria jopa syöksyi pöydän alle. Järistys tapahtui Berkeleyn alla ja oli voimakkuudeltaan 4.0 richterin asteikolla. Mua lähinnä huvitti koko asia eikä itsesuojeluvaisto pelannut siis pätkääkään :P. Ehkä asiaan vaikutti myös se, että rakennus oli täynnä porukkaa eikä kukaan reagoinut asiaan sen kummemmin (näitä kahta kaveria lukuunottamatta)...
Toinen järistys tapahtui illansuussa kun olin jo kotona. Lähes yhtä voimakas järistys (3.9), joka tapahtui samalla alueella tuntui jo vähän enemmän, koska kämppä on ihan muutaman kilometrin päässä järistyspaikasta. Täällä kertaa sydän hyppäsikin kurkkuu, mikä on vähän terveempi merkki. Ehkä mulla kuitenkin on jonkinasteinen itsesuojeluvaisto vaikka aina ei siltä tunnukkaan :D.
19. lokakuuta 2011
Yksipyöräinen
Taisinkin jo kertoa teille BARTista, joka ei siis ole se pieni keltainen poika vaan paikallinen metro. BART on muuten ihan hyvä kulkupeli, mutta 1) asemalle saapuessa aikataulua ei näe missään, 2) aikataulun näkee vain kun kävelet oikealle laiturille (onneksi niitä on yleensä vain kaksi) ja sielläkin harvoin, koska tauluilla rullaa useammin kaikenmaailman varoituksia ja ilmoituksia, 3) asemalaiturilla on yleensä tasan yksi reittikartta (eli jos laiturille tulee juna, etkä ole varma voitko mennä sillä, et todennäköisesti ehdi asiaa kartasta tarkistamaan, ennen kuin juna lähtee), 5) junat ovat kaikki täsmälleen samannäköisiä, eli junan perusteella ei voi päätellä mihin se on menossa, 6) juna on niin meluisa, että saat varmasti jonkinasteisen kuulovaurion, 7) kun haluat jäädä pois, joudut todella etsimään taulua missä kerrotaan kunkin aseman nimi (pieni kyltti katonrajassa, mustalla pohjalla valkoinen teksti. Aseman nimi tosin lukee isommalla seinissä, mutta yleensä sen edessä on juna).
Se miksi rupesin BARTista kertomaan liitty yhteen oikeasti hyvään asiaan: mukaan saa ottaa polkupyörän ja niille on varattu jokaisessa vaunussa oma paikkakin. Miten kätevää, jos työpaikkasi on vähän liian turhan kaukana BART asemalta kävelyä ajatellen, mutta bussilla kulkeminen tuntuu liian työläältä, voit ottaa oman pyörän matkaan. Pyörät tosin vievät BARTissa melko paljon tilaa ja eihän niiden kantaminen asemalla mitään herkkua ole, mutta siihenkin näin tänään ratkaisun: osta yksipyöräinen (ja opettele ajamaan sillä)! Yksipyöräinen on kevyt kantaa, se menee pieneen tilaan ja saat mukavaa tasapainoharjoitusta aina ajaessa. Miksiköhän asemilla ei muiden kuulutusten joukossa ole kannustavia viestejä yksipyöräisten käyttöön?
- Matkalla tekemään neljää haastattelua. Viimeisessä haastattelussa tuntuu todennäköisesti siltä, että toistan itseäni ja kysyn kaverilta samat kysymykset jo neljättä kertaa :P -
Se miksi rupesin BARTista kertomaan liitty yhteen oikeasti hyvään asiaan: mukaan saa ottaa polkupyörän ja niille on varattu jokaisessa vaunussa oma paikkakin. Miten kätevää, jos työpaikkasi on vähän liian turhan kaukana BART asemalta kävelyä ajatellen, mutta bussilla kulkeminen tuntuu liian työläältä, voit ottaa oman pyörän matkaan. Pyörät tosin vievät BARTissa melko paljon tilaa ja eihän niiden kantaminen asemalla mitään herkkua ole, mutta siihenkin näin tänään ratkaisun: osta yksipyöräinen (ja opettele ajamaan sillä)! Yksipyöräinen on kevyt kantaa, se menee pieneen tilaan ja saat mukavaa tasapainoharjoitusta aina ajaessa. Miksiköhän asemilla ei muiden kuulutusten joukossa ole kannustavia viestejä yksipyöräisten käyttöön?
- Matkalla tekemään neljää haastattelua. Viimeisessä haastattelussa tuntuu todennäköisesti siltä, että toistan itseäni ja kysyn kaverilta samat kysymykset jo neljättä kertaa :P -
16. lokakuuta 2011
Synttäriviikonloppu!
Tämä viikonloppu on kyllä ollut melkoisen kokemusrikas!
Perjantaina osallistuin Stanfordin yliopistolla järjestettyihin skandinaavien rapujuhliin (Suomi kyllä ei kuulu Skandinaviaan vaan fennoskandiaan... sivuseikka), jossa murskasin ensimmäistä kertaa rapuja kaivaakseni esiin sen pienen pienen palasen herkkulihaa (kuka oikeasti jaksaa nähdä niin paljon vaivaa saadakseen mahan täyteen?). Juhlissa laulettiin ruotsalaisia juomalauluja ja kai se snapsipullokin kiersi, mutta meille asti päätyi vain pohjat (kovin ovat juoppoja nuo ruotsalaiset). Tutustuin myös ihastuttavaan intialaiseen Amritaan (kuuluuko Intia Skandinaviaan?), jonka kanssa lähdetään jossain välissä katsomaan Amerikkalaista futista :). Juhlien jälkeen siirryimme ravintolaan illalliselle, jossa aika vierähti niin nopeasti, että myöhästyimme viimeisestä junasta ja jäimme yhden toisen suomalaisen kanssa jumiin Palo Altoon. Onneksi molemmille löytyi sohva yösijaksi ja aamulla pääsimme testaamaan paikallisen kahvilan herkullisia aamiaisia: American Pancakes with fruit (kts. kuvat!). Ai niin, ja näin maailman ensimmäisen Apple Storen, joka oli kuorutettu PostIt-lapuilla Steve Jobsin muistoksi.
Lauantaina päätin vielä kotimatkalla jäädä turisteeraamaan San Franciscoon ja kävelin chinatownin ja italian districtin läpi Fisherman's Wharfille, jossa nautin ehkä epäterveellisimmän kalaruoan ikinä (kts. kuvat!). Bussilla takaisin keskustaan, tuliaisshoppailua, Berkeleyyn, ruokakauppaan, bussia odotellessa sähköpostien luku, nopeasti kotiin, siistiytyminen & vaatteiden vaihto, bussilla takaisin keskustaan --> Synttäribileet!
Tosin ei omat :D. Sattui nimittäin niin hassusti, että Andrewlla, joka järjesti meidän Yosemiten vaelluksen, on sama syntymäpäivä kuin mulla ja hänellä oli koti/BBQpippalot synttäreiden kunniaksi. Ohjelmassa oli mm. vaahtokarkkien paahtamista tikunnokassa kaasuliedellä ja ko. karkin nauttimista paistettuun pekoniin käärittynä (hulluja nuo amerikkalaiset). Myös minä otin siis pienen varaslähdön syntymäpäivään hyvässä seurassa ja mm. Darudea kuunnellen! Tänään käytiin sitten pienemmällä porukalla ravintolassa syömässä ja nautittiin leipomosta ostamaani herkullista (mutta superäklömakeaa) vaniljatäytekakkua (kts. kuvat!). Ravintolat ovat täällä huippuja, koska niihin voi viedä omia juomia ja ruokia :D. Suomalainen Jori toi mulle lahjaksi skumppapullon, joka siinä sitten korkattiin kahdeksan dollarin nimelliseen hintaan (corkage fee), jonka lisäksi tosiaan vein paikalle oman täytekakun, jonka ravintola ystävällisesti säilytti jääkaapissa ruokailun ajan ja toi pääruoan jälkeen pöytään (ilman veloitusta). Hyvää palvelua kerta kaikkiaan!
- Vuoden vanhempana, mutta onnellisena -
Perjantaina osallistuin Stanfordin yliopistolla järjestettyihin skandinaavien rapujuhliin (Suomi kyllä ei kuulu Skandinaviaan vaan fennoskandiaan... sivuseikka), jossa murskasin ensimmäistä kertaa rapuja kaivaakseni esiin sen pienen pienen palasen herkkulihaa (kuka oikeasti jaksaa nähdä niin paljon vaivaa saadakseen mahan täyteen?). Juhlissa laulettiin ruotsalaisia juomalauluja ja kai se snapsipullokin kiersi, mutta meille asti päätyi vain pohjat (kovin ovat juoppoja nuo ruotsalaiset). Tutustuin myös ihastuttavaan intialaiseen Amritaan (kuuluuko Intia Skandinaviaan?), jonka kanssa lähdetään jossain välissä katsomaan Amerikkalaista futista :). Juhlien jälkeen siirryimme ravintolaan illalliselle, jossa aika vierähti niin nopeasti, että myöhästyimme viimeisestä junasta ja jäimme yhden toisen suomalaisen kanssa jumiin Palo Altoon. Onneksi molemmille löytyi sohva yösijaksi ja aamulla pääsimme testaamaan paikallisen kahvilan herkullisia aamiaisia: American Pancakes with fruit (kts. kuvat!). Ai niin, ja näin maailman ensimmäisen Apple Storen, joka oli kuorutettu PostIt-lapuilla Steve Jobsin muistoksi.
Lauantaina päätin vielä kotimatkalla jäädä turisteeraamaan San Franciscoon ja kävelin chinatownin ja italian districtin läpi Fisherman's Wharfille, jossa nautin ehkä epäterveellisimmän kalaruoan ikinä (kts. kuvat!). Bussilla takaisin keskustaan, tuliaisshoppailua, Berkeleyyn, ruokakauppaan, bussia odotellessa sähköpostien luku, nopeasti kotiin, siistiytyminen & vaatteiden vaihto, bussilla takaisin keskustaan --> Synttäribileet!
Tosin ei omat :D. Sattui nimittäin niin hassusti, että Andrewlla, joka järjesti meidän Yosemiten vaelluksen, on sama syntymäpäivä kuin mulla ja hänellä oli koti/BBQpippalot synttäreiden kunniaksi. Ohjelmassa oli mm. vaahtokarkkien paahtamista tikunnokassa kaasuliedellä ja ko. karkin nauttimista paistettuun pekoniin käärittynä (hulluja nuo amerikkalaiset). Myös minä otin siis pienen varaslähdön syntymäpäivään hyvässä seurassa ja mm. Darudea kuunnellen! Tänään käytiin sitten pienemmällä porukalla ravintolassa syömässä ja nautittiin leipomosta ostamaani herkullista (mutta superäklömakeaa) vaniljatäytekakkua (kts. kuvat!). Ravintolat ovat täällä huippuja, koska niihin voi viedä omia juomia ja ruokia :D. Suomalainen Jori toi mulle lahjaksi skumppapullon, joka siinä sitten korkattiin kahdeksan dollarin nimelliseen hintaan (corkage fee), jonka lisäksi tosiaan vein paikalle oman täytekakun, jonka ravintola ystävällisesti säilytti jääkaapissa ruokailun ajan ja toi pääruoan jälkeen pöytään (ilman veloitusta). Hyvää palvelua kerta kaikkiaan!
- Vuoden vanhempana, mutta onnellisena -
13. lokakuuta 2011
Smile - strange encounters vol.2
Tänään eräs vanha mies pysäytti mut kadulla ja kysyi voinko ottaa hänestä kuvan hänen vanhan koulun edessä.
Me: Yes, of course!
Him: So which part of Sweden are you from?
Me: I'm from Finland, so you guessed quite close. *laughing*
Him: Well, one more beautiful blond Scandinavian in the area.
Me: Yeah, there is a lot of us!
Him: Yes there is.
We went our own ways, me walking he cycling. Soon he was on my side again and said
Him: But do you know what makes you different than other Finnish people?
Me: Ööö, I don't know.
Him: You smile!
Me: *laughing*
Him: That was a compliment.
Me: Well, thank you! *wide smile*
And off he went.
Me: Yes, of course!
Him: So which part of Sweden are you from?
Me: I'm from Finland, so you guessed quite close. *laughing*
Him: Well, one more beautiful blond Scandinavian in the area.
Me: Yeah, there is a lot of us!
Him: Yes there is.
We went our own ways, me walking he cycling. Soon he was on my side again and said
Him: But do you know what makes you different than other Finnish people?
Me: Ööö, I don't know.
Him: You smile!
Me: *laughing*
Him: That was a compliment.
Me: Well, thank you! *wide smile*
And off he went.
11. lokakuuta 2011
Ohi meni
Kävin tänään taas vaihteeksi San Franciscossa ja kotiin palatessa BARTissa oli jotain virtaongelmia minkä seurauksena löysin itseni yhden aseman liian pitkällä. Kai Downtown Berkeley aseman sulkemisesta kuulutettiin, mutta jotenkin se vaan meni ohi. iPad ja siihen hankkimani nettiliittymä tuli siis jälleen tarpeeseen, koka mulla ei ollut aavostustakaan kuika pääsisin kotiin. Onneks vierestä lähti bussi ihan vähän ajan päästä ja se sattui vielä olemaan sellainen, jolla pääsin suoraan kämpille! Niin ja kaikenlisäksi meidän ei tarttenut maksaa bussimatkasta mitään, koska bussikuski oli kuullut aseman sulkemisesta. Amerikkalaiseen tyyliin loistavaa palvelua!
Nyt on tullut yhä vähemmän vastaan ihmeellisiä tai outoja asioita. Muutama kuitenkin tuli nyt mieleen. Yleinen eväsleipä on kahden paahtoleivän välissä maapähkinävoita (peanutbutter) ja marjahilloa (jam). Kahvilasta voi ostaa tästä "hienomman" version, jossa ko. täytteet laitetaan bagelin väliin. Eväsleipä pakataan minigrip-pussiin, joka on juuri paahtoleivän kokoinen ja muotoinen. Leffaan voin kävellä 5min ennen esityksen alkua ja saada vielä hyvän paikan (paikkalippuja ei myydä). Yliopistokampukselta voi saada oman parkkipaikan vain jos on saanut Nobel-palkinnon. Stanfordin yliopistossa (ainakin yhdellä osastolla) on joka perjantai ilmainen viini- ja napostelutarjoilu ja paikalle voi mennä kuka tahansa osaston työntekijän kutsumana. Paikallisesta "apteekista" (Wahlgreens tai CSV) saa lähes mitä tahansa nuhalääkkeistä hiusväreihin ja suklaakekseistä onnittelukortteihin. Näin halloweenin alla valikoimassa on myös paljon mustaa ja oranssia (karkeista naamioihin ja tekokurpitsoihin). Näissä "apteekeissa" yhdistyy siis perinteinen apteekki, tiimari ja kioski/lähikauppa - kuinka kätevää!
- Huomenna tsekkaamaan San Jose (mitä sitä nyt bussissa matkalla haastattelua tekemään ehtii nähdä) -
Nyt on tullut yhä vähemmän vastaan ihmeellisiä tai outoja asioita. Muutama kuitenkin tuli nyt mieleen. Yleinen eväsleipä on kahden paahtoleivän välissä maapähkinävoita (peanutbutter) ja marjahilloa (jam). Kahvilasta voi ostaa tästä "hienomman" version, jossa ko. täytteet laitetaan bagelin väliin. Eväsleipä pakataan minigrip-pussiin, joka on juuri paahtoleivän kokoinen ja muotoinen. Leffaan voin kävellä 5min ennen esityksen alkua ja saada vielä hyvän paikan (paikkalippuja ei myydä). Yliopistokampukselta voi saada oman parkkipaikan vain jos on saanut Nobel-palkinnon. Stanfordin yliopistossa (ainakin yhdellä osastolla) on joka perjantai ilmainen viini- ja napostelutarjoilu ja paikalle voi mennä kuka tahansa osaston työntekijän kutsumana. Paikallisesta "apteekista" (Wahlgreens tai CSV) saa lähes mitä tahansa nuhalääkkeistä hiusväreihin ja suklaakekseistä onnittelukortteihin. Näin halloweenin alla valikoimassa on myös paljon mustaa ja oranssia (karkeista naamioihin ja tekokurpitsoihin). Näissä "apteekeissa" yhdistyy siis perinteinen apteekki, tiimari ja kioski/lähikauppa - kuinka kätevää!
- Huomenna tsekkaamaan San Jose (mitä sitä nyt bussissa matkalla haastattelua tekemään ehtii nähdä) -
9. lokakuuta 2011
Kokemusten päivä
Lähdin eilen hakemaan Oaklandin eteläpuolelta yhdenlaista "american experienceä" shoppailun muodossa. BART (eli Bay Area Rapid Transit a.k.a. metro) Haywardin asemalle, kahden mailin kävely Southland Mallille (tieverkostoa ei kyllä ole suunniteltu jalankulkijoille...) ja ihmettelemään mitä kaupoista oikein löytyy.
Kaikki ostoskeskuksen kaupat olivat täysin vieraita. Ei autanut kuin marssia sisään ja katsoa mitä kukin oli syönyt. Jostain syystä kenkäkaupat ja koruliikkeet vetivät eniten puoleensa :). Mukaan tarttuivatkin uudet nahkaiset "tennarit" 38€:lla ja timantti(!)korvikset 68€:lla. Korvisten ovh. hinta $346, jotka kova kauppamies tarjos $90 hintaan. No eihän sitä voinut jättää tarjousta käyttämättä ja kuvanmukaiset korvikset sujahtivat ihanassa punaisessa samettirasiassa laukkuuni. Dimangeja pitäisi olla valkokultaisissa korviksissa 0.10 karaatin verran. Tiedä sitten onko rihkamaa, mutta niin kauan kun en paremmasta tiedä, niin olen onnellinen ;). Pitäähän se tohtorisnaisella olla vähän blingblingiä!
Yksi kauppa missä käytin myös reilusti aikaa oli Ross Dress For Less. Tätä kauppaa kuvaan varmaan parhaiten termi surplus store, eli liike ostaa tehtailta/kaupoista ylijäämämerkkitavaraa halvalla ja myy sitä halvalla eteenpäin asiakkailleen. Erityisesti käsilaukkuhylly oli kovin puoleensavetävä Dolce&Gabbanoineen, Tommy Hilfigereineen ja Nine Westeineen. Mukaan tarttuikin aivan ihana Nine West 26 dollarilla (normaalihinta $79).
Päivän päätteeksi päätin jatkaa uusien elämysten parissa ja suostuin shoppailukaverini Jukan kanssa kasvisravintolaan päivälliselle. En muista olenko jo maininnut, mutta Berkeley on ihan hippipaikka. Kasvisravintoloita on varmasti enemmän kuin kunnon pihvipaikkoja (BBQ Ribsejä tänne ja heti!). Jukka kuitenkin kehui Green Papaya Thai Vegetarian Cuisinea ja voi että! Olen kyllä henkeen ja vereen lihansyöjä, mutta Daikon Patties (=friteerattu kasvispihvi) sipulin, itujen, paprikan ja riisin kanssa oli kyllä tosi hyvää! Namsk!
- Kävi juuri katsomassa ranskalaisen elokuvan Mozart's Sister, ah, ihanaa musiikkia ja upeita pukuja. -
Kaikki ostoskeskuksen kaupat olivat täysin vieraita. Ei autanut kuin marssia sisään ja katsoa mitä kukin oli syönyt. Jostain syystä kenkäkaupat ja koruliikkeet vetivät eniten puoleensa :). Mukaan tarttuivatkin uudet nahkaiset "tennarit" 38€:lla ja timantti(!)korvikset 68€:lla. Korvisten ovh. hinta $346, jotka kova kauppamies tarjos $90 hintaan. No eihän sitä voinut jättää tarjousta käyttämättä ja kuvanmukaiset korvikset sujahtivat ihanassa punaisessa samettirasiassa laukkuuni. Dimangeja pitäisi olla valkokultaisissa korviksissa 0.10 karaatin verran. Tiedä sitten onko rihkamaa, mutta niin kauan kun en paremmasta tiedä, niin olen onnellinen ;). Pitäähän se tohtorisnaisella olla vähän blingblingiä!
Yksi kauppa missä käytin myös reilusti aikaa oli Ross Dress For Less. Tätä kauppaa kuvaan varmaan parhaiten termi surplus store, eli liike ostaa tehtailta/kaupoista ylijäämämerkkitavaraa halvalla ja myy sitä halvalla eteenpäin asiakkailleen. Erityisesti käsilaukkuhylly oli kovin puoleensavetävä Dolce&Gabbanoineen, Tommy Hilfigereineen ja Nine Westeineen. Mukaan tarttuikin aivan ihana Nine West 26 dollarilla (normaalihinta $79).
Päivän päätteeksi päätin jatkaa uusien elämysten parissa ja suostuin shoppailukaverini Jukan kanssa kasvisravintolaan päivälliselle. En muista olenko jo maininnut, mutta Berkeley on ihan hippipaikka. Kasvisravintoloita on varmasti enemmän kuin kunnon pihvipaikkoja (BBQ Ribsejä tänne ja heti!). Jukka kuitenkin kehui Green Papaya Thai Vegetarian Cuisinea ja voi että! Olen kyllä henkeen ja vereen lihansyöjä, mutta Daikon Patties (=friteerattu kasvispihvi) sipulin, itujen, paprikan ja riisin kanssa oli kyllä tosi hyvää! Namsk!
- Kävi juuri katsomassa ranskalaisen elokuvan Mozart's Sister, ah, ihanaa musiikkia ja upeita pukuja. -
1. lokakuuta 2011
Pysähtykää...
Pysähdyin tänään ensimmäistä kertaa miettimään näitä kuluneita viikkoja.
Kuvitelkaa, että muutatte uuteen kaupunkiin, lisätkää siihen vieras kulttuuri ja kieli. Kuvitelkaa, että olette työmatkalla (tiedättehän sen tunteen kun työpäivä ei olekaan ihan normaali työpäivä vaan luvassa on jotain erilaista ja jännittävää), lisätkää siihen uusi työpaikka ja uudet työtoverit. Lisätkää tähän lähes päivittäinen kulkeminen uusiin kaupunkeihin, kaupunginosiin ja toimistoihin tapaamaan vieraita ihmisiä vieraissa organisaatioissa. Lisätkää tähän niin paljon uusia mielenkiintoisia havaintoja ja opittavia asioita, että ette tiedä miten päin olisitte ja miten ihmeessä muistatte kaiken kotiin palattuanne. Kuvitelkaa, että saatte siinä sivussa lukuisia uusia ystäviä, joiden kanssa matkustatte, näette lisää uusia ihmeellisiä asioita, nautitte täysin siemauksin luonnon kauneudesta ja nauratte vatsalihakset kipeiksi, mutta ette kuitenkaan kaiken hulinan keskellä ihan pysty rauhoittumaan, että näkisitte oikeasti sen kaiken kauniin ja hyvän mitä ympärillänne on. Kuvitelkaa vielä, että tätä kaikkea on jatkunut kuusi viikkoa, niin olette aika lähellä sitä missä minä nyt olen.
En kuitenkaan malta odottaa, että pääsen haastattelemaan lisää ihmisiä, tutustumaan uusiin projekteihin, oppimaan lisää, matkustamaan uusiin paikkoihin, syömään erilaisia ruokia ja hankkimaan elinikäisiä muistoja! Pitää vain muistaa vähän useammin pysähtyä, hengittää syvään ja rauhoittua.
Kuvitelkaa, että muutatte uuteen kaupunkiin, lisätkää siihen vieras kulttuuri ja kieli. Kuvitelkaa, että olette työmatkalla (tiedättehän sen tunteen kun työpäivä ei olekaan ihan normaali työpäivä vaan luvassa on jotain erilaista ja jännittävää), lisätkää siihen uusi työpaikka ja uudet työtoverit. Lisätkää tähän lähes päivittäinen kulkeminen uusiin kaupunkeihin, kaupunginosiin ja toimistoihin tapaamaan vieraita ihmisiä vieraissa organisaatioissa. Lisätkää tähän niin paljon uusia mielenkiintoisia havaintoja ja opittavia asioita, että ette tiedä miten päin olisitte ja miten ihmeessä muistatte kaiken kotiin palattuanne. Kuvitelkaa, että saatte siinä sivussa lukuisia uusia ystäviä, joiden kanssa matkustatte, näette lisää uusia ihmeellisiä asioita, nautitte täysin siemauksin luonnon kauneudesta ja nauratte vatsalihakset kipeiksi, mutta ette kuitenkaan kaiken hulinan keskellä ihan pysty rauhoittumaan, että näkisitte oikeasti sen kaiken kauniin ja hyvän mitä ympärillänne on. Kuvitelkaa vielä, että tätä kaikkea on jatkunut kuusi viikkoa, niin olette aika lähellä sitä missä minä nyt olen.
En kuitenkaan malta odottaa, että pääsen haastattelemaan lisää ihmisiä, tutustumaan uusiin projekteihin, oppimaan lisää, matkustamaan uusiin paikkoihin, syömään erilaisia ruokia ja hankkimaan elinikäisiä muistoja! Pitää vain muistaa vähän useammin pysähtyä, hengittää syvään ja rauhoittua.
26. syyskuuta 2011
Experience!
Viikonloppureissu Yosemiten kansallispuistoon oli kyllä sellainen kokemus, että vastaavaa saa hakea!
Perjantaina lähdettiin työpäivän päätteeksi ajelemaan kohti itää. Google maps sanoi matka-ajaksi 3 tuntia, mutta näillä leveysasteilla autojen määrä valtateillä huitelee ihan omia lukemiaan, minkä takia todellinen matka-aika lähenteli 5-6 tuntia. Matkaa hidasti vielä entisestään se seikka, että täällä ei ole ABC-huoltamoita 50km:n välein, vaan bensa-asemaa joutuu etsimällä etsimään.
Perille päästyämme pystytimme leirin Yosemite Valleyn reppureissaajien leirintäalueelle ja nukuimme se mitä nukuimme (ei ole tuo teltassa nukkuminen mitään nannaa puuhaa) ennen aamukuuden herätystä. Yllättävän helposti 10 hengen vaellusporukka saatiin aamutuimaan liikkeelle ja aloitimme nousun kohti Yosemite Fallsin yläosaa ja North Domea. Suurin osa matkasta ylöspäin oli ns. "switchbacks" eli siksakkia jyrkkää rinnettä ylös. Päivän mittaan lämpötilakin nousi siihen malliin, että iltapäivän puolella nousu alkoi tuntua jo todella raskaalta. Upeat maisemat ja tasaisin välein pidetyt tauot kuitenkin pelastivat ja iltapäivän puolella saavutimme Yosemite Fallsin yläosan.
Ylös päästyämme alkoi ukkonen jyrähdellä ja salamat iskeä. Pienen tuumaustauon jälkeen "matkanjohtajamme" päätti, että jatkamme kuitenkin eteenpäin ja yritämme ehtiä metsän suojiin ennen kuin ukkonen tulee päälle. No ukkonen ei päällemme tullut, mutta melkoinen raekuuro kuitenkin. Olihan se melkoinen kokemus kun paria tuntia aikaisemmin meinasi läkähtyä helteessä ja yhtäkkiä tulee jäätä niskaan! Raekuuron ja parin tunnin sateen seurauksena kaikkien kengät olivat läpimärät, suurimmalla osalla ("sade")takki päästi veden läpi ja vaatteet olivat märät ja kastuipas yhden makuupussikin rinkan sisällä. En kyllä muista koska olisin aikaisemmin ollut yhtä kylmissäni! Onneksi pääsimme metsän suojaan, löysimme sopivan leiriytymisalueen ja telttojen pystytyksen jälkeen sain vaihdettua kuivat vaatteet päälle ja kömmittyä makuupussiin lämmittelemään!
Sunnuntaiaamuna Andrew ("matkanjohtaja"), minä, Britt ja Nicole nousimme jo kuudelta (muiden vielä nukkuessa) kiivetäksemme puoli mailia ylöspäin metsän siimeksestä kallioille ihailemaan auringonnousua ja ensimmäisten säteiden osumista Yosemite Valleyyn ja sitä ympäröiville vuorille. Ennen auringonnousua kaikki oli utuista ja tunnelma ihanan seesteinen.
Sunnuntaina kapusimme viimein myös North Domelle (tänne oli tarkoitus päästä jo lauantaina, mutta ukkosen takia emme halunneet kiivetä liukkaille kallioille) ja pääsimme ihailemaan upeita maisemia. Intensiivisen maisemakuvaussession jälkeen aloitimme laskeutumisen takaisin laaksoon Half Domen kohotessa ylväänä vieressämme laakson toisella puolella. Sunnuntaina maileja kertyi yli 8 ja lauantainakin lähes kahdeksan. Kokonaismatka viikonlopun aikana lähenteli siis 26 kilometriä ja nousua tuli yli 4000 jalkaa (yli 1,2km). Reissu oli rankka, mutta ehdottomasti sen arvoinen!
- sormet ristissä toivoo ettei sairastu lauantain kylmettymisen takia (kurkku tuntuu huolestuttavan karhealta) -
Perjantaina lähdettiin työpäivän päätteeksi ajelemaan kohti itää. Google maps sanoi matka-ajaksi 3 tuntia, mutta näillä leveysasteilla autojen määrä valtateillä huitelee ihan omia lukemiaan, minkä takia todellinen matka-aika lähenteli 5-6 tuntia. Matkaa hidasti vielä entisestään se seikka, että täällä ei ole ABC-huoltamoita 50km:n välein, vaan bensa-asemaa joutuu etsimällä etsimään.
Perille päästyämme pystytimme leirin Yosemite Valleyn reppureissaajien leirintäalueelle ja nukuimme se mitä nukuimme (ei ole tuo teltassa nukkuminen mitään nannaa puuhaa) ennen aamukuuden herätystä. Yllättävän helposti 10 hengen vaellusporukka saatiin aamutuimaan liikkeelle ja aloitimme nousun kohti Yosemite Fallsin yläosaa ja North Domea. Suurin osa matkasta ylöspäin oli ns. "switchbacks" eli siksakkia jyrkkää rinnettä ylös. Päivän mittaan lämpötilakin nousi siihen malliin, että iltapäivän puolella nousu alkoi tuntua jo todella raskaalta. Upeat maisemat ja tasaisin välein pidetyt tauot kuitenkin pelastivat ja iltapäivän puolella saavutimme Yosemite Fallsin yläosan.
Ylös päästyämme alkoi ukkonen jyrähdellä ja salamat iskeä. Pienen tuumaustauon jälkeen "matkanjohtajamme" päätti, että jatkamme kuitenkin eteenpäin ja yritämme ehtiä metsän suojiin ennen kuin ukkonen tulee päälle. No ukkonen ei päällemme tullut, mutta melkoinen raekuuro kuitenkin. Olihan se melkoinen kokemus kun paria tuntia aikaisemmin meinasi läkähtyä helteessä ja yhtäkkiä tulee jäätä niskaan! Raekuuron ja parin tunnin sateen seurauksena kaikkien kengät olivat läpimärät, suurimmalla osalla ("sade")takki päästi veden läpi ja vaatteet olivat märät ja kastuipas yhden makuupussikin rinkan sisällä. En kyllä muista koska olisin aikaisemmin ollut yhtä kylmissäni! Onneksi pääsimme metsän suojaan, löysimme sopivan leiriytymisalueen ja telttojen pystytyksen jälkeen sain vaihdettua kuivat vaatteet päälle ja kömmittyä makuupussiin lämmittelemään!
Sunnuntaiaamuna Andrew ("matkanjohtaja"), minä, Britt ja Nicole nousimme jo kuudelta (muiden vielä nukkuessa) kiivetäksemme puoli mailia ylöspäin metsän siimeksestä kallioille ihailemaan auringonnousua ja ensimmäisten säteiden osumista Yosemite Valleyyn ja sitä ympäröiville vuorille. Ennen auringonnousua kaikki oli utuista ja tunnelma ihanan seesteinen.
Sunnuntaina kapusimme viimein myös North Domelle (tänne oli tarkoitus päästä jo lauantaina, mutta ukkosen takia emme halunneet kiivetä liukkaille kallioille) ja pääsimme ihailemaan upeita maisemia. Intensiivisen maisemakuvaussession jälkeen aloitimme laskeutumisen takaisin laaksoon Half Domen kohotessa ylväänä vieressämme laakson toisella puolella. Sunnuntaina maileja kertyi yli 8 ja lauantainakin lähes kahdeksan. Kokonaismatka viikonlopun aikana lähenteli siis 26 kilometriä ja nousua tuli yli 4000 jalkaa (yli 1,2km). Reissu oli rankka, mutta ehdottomasti sen arvoinen!
- sormet ristissä toivoo ettei sairastu lauantain kylmettymisen takia (kurkku tuntuu huolestuttavan karhealta) -
22. syyskuuta 2011
Ulkoallas
En muistanutkaan kuinka ihanaa uiminen on! Edellisestä uintikerrasta (huom. urheilu-uintikerrasta) on ikuisuus ja tänään vedellessäni pitkiä vetoja kampuksen uima-altaalla mieleeni tuli vain uintikerrat Hong Kongin opiskelija-asuntolan altaalla vuonna 2006. Onko edellisestä uintikerrasta tosiaan niin kauan?! Ei kai sentään...
Ennen tänne tuloa vannoin, että ostan heti kuntosalikortin ja urheilen töiden jälkeen ahkerasti. Tänne saapumisen jälkeen ovat päivät ja viikot vierähtäneet ilman, että sana urheilu olisi käynyt mielen vieressäkään (paitsi kun joutuu kapuamaan tuota hemmetin rinnettä ylös vähintään kerran päivässä). Oatmeal raisin cookiesit alkavat kuitenkin siihen malliin hiipiä tuohon vyötärönseudulle, että päätin ryhdistäytyä ja surffailla UC Berkeley Recreational Sports sivustolle... ja mitäs sieltä löytyikään... Free 30 Day Trial Membership for Faculty & Staff! Loistavaa! "Kokeilu" on voimassa lähes lokakuun loppuun asti, sitten viikko Suomessa (niin joo, ostin liput Suomeen, ja pääsen reiluksi viikoksi nautiskelemaan Suomen ihanista pakkaskeleistä marraskuun alussa), jonka jälkeen ulkomaankommennusta ei olekaan montaa viikkoa jäljellä.
Seuraavan kuukauden aikana minulla on siis vapaa pääsy kaikille kampuksen kuntosaleille, ryhmäliikuntatunneille, uimahalleille, you name it! Tämä mimmi on taivaassa! (...niin siis jos vielä olis töiden lisäksi aikaa ja energiaa hyödyntää tätä mahdollisuutta...). Tänään tuli siis testattua Spieker pool ja löysin myös jumppakalenterin, johon merkitsin valmiiksi kaikki rääkkitunnit (kuten "ultimate cross-training workout", advanced stepography" ja "pure strenght"). Jumpat voivat tosin alkuun olla melko mielenkiintoisia, koska tuo englanninkielinen jumppasanasto ei kuulu ihan vahvimpiin alueisiini, mutta eiköhän sieltä viesti tule perille: You can do it! One more time! Just kidding, ten more! :P
- huomenna kohti Yosemiten kansallispuistoa ja lauantaina yöpyminen teltassa Half Domella (korkeus merenpinnasta 8836 ft = 2693 m) -
Ennen tänne tuloa vannoin, että ostan heti kuntosalikortin ja urheilen töiden jälkeen ahkerasti. Tänne saapumisen jälkeen ovat päivät ja viikot vierähtäneet ilman, että sana urheilu olisi käynyt mielen vieressäkään (paitsi kun joutuu kapuamaan tuota hemmetin rinnettä ylös vähintään kerran päivässä). Oatmeal raisin cookiesit alkavat kuitenkin siihen malliin hiipiä tuohon vyötärönseudulle, että päätin ryhdistäytyä ja surffailla UC Berkeley Recreational Sports sivustolle... ja mitäs sieltä löytyikään... Free 30 Day Trial Membership for Faculty & Staff! Loistavaa! "Kokeilu" on voimassa lähes lokakuun loppuun asti, sitten viikko Suomessa (niin joo, ostin liput Suomeen, ja pääsen reiluksi viikoksi nautiskelemaan Suomen ihanista pakkaskeleistä marraskuun alussa), jonka jälkeen ulkomaankommennusta ei olekaan montaa viikkoa jäljellä.
Seuraavan kuukauden aikana minulla on siis vapaa pääsy kaikille kampuksen kuntosaleille, ryhmäliikuntatunneille, uimahalleille, you name it! Tämä mimmi on taivaassa! (...niin siis jos vielä olis töiden lisäksi aikaa ja energiaa hyödyntää tätä mahdollisuutta...). Tänään tuli siis testattua Spieker pool ja löysin myös jumppakalenterin, johon merkitsin valmiiksi kaikki rääkkitunnit (kuten "ultimate cross-training workout", advanced stepography" ja "pure strenght"). Jumpat voivat tosin alkuun olla melko mielenkiintoisia, koska tuo englanninkielinen jumppasanasto ei kuulu ihan vahvimpiin alueisiini, mutta eiköhän sieltä viesti tule perille: You can do it! One more time! Just kidding, ten more! :P
- huomenna kohti Yosemiten kansallispuistoa ja lauantaina yöpyminen teltassa Half Domella (korkeus merenpinnasta 8836 ft = 2693 m) -
20. syyskuuta 2011
Kesä!
Tällä viikolla on Bay Arealla oikean intiaanikesän tunnelmaa. Lämpötilat huitelevat 27-29 tienoilla ja aurinko paistaa kirkkaansiniseltä taivaalta. Jopa San Franciscon ainainen sumu on väistynyt ja paljastanut Golden Gate bridgen, joka näkyi eilen ja tänään minun ikkunasta (!). En aikasemmin edes tiennyt, että missä kohtaan silta tarkalleen sijaitsee :). Lämpimät ilmat ovat myös saaneet naiset kaivamaan kesämekot ja korkokengät kaapista -> katukuvassa huomattavasti vähemmän ylisuuria huppareita (hoodies) ja tennareita.
Tänään kävi vähän höpösti, koska unohdin eilen lenkin jälkeen laittaa kämpän avaimen takaisin avainnippuun, ja töistä kotiin tullessa avain oli - missäs muualla kuin - sisällä. Onneksi on kämppis, jonka työpaikka on tässä ihan lähellä ja pääsin hänen avaimilla sisään. Tästä eteenpäin pitää kyllä aina tuplavarmistaa, että on avainnippu ja siinä myös kaikki tarpeelliset avaimet mukana. Unohdin tänään myös pyykit kolmeksi tunniksi koneeseen... Pitäisköhän sitä mennä tutkituttamaan tuo pääkoppa?
Ohessa muuten lupaamani panoraama Mt Tallacin huipulta, mitäs tykkäätte?
Tänään kävi vähän höpösti, koska unohdin eilen lenkin jälkeen laittaa kämpän avaimen takaisin avainnippuun, ja töistä kotiin tullessa avain oli - missäs muualla kuin - sisällä. Onneksi on kämppis, jonka työpaikka on tässä ihan lähellä ja pääsin hänen avaimilla sisään. Tästä eteenpäin pitää kyllä aina tuplavarmistaa, että on avainnippu ja siinä myös kaikki tarpeelliset avaimet mukana. Unohdin tänään myös pyykit kolmeksi tunniksi koneeseen... Pitäisköhän sitä mennä tutkituttamaan tuo pääkoppa?
18. syyskuuta 2011
Lounas 3km:n korkeudessa
Tuli sitten kiivettyä eilen Mount Tallacin huipulle ja syötyä lounas lähes kolmen kilometrin korkeudessa merenpinnasta. Oli muuten parhaimmat lounasmaisemat ikinä!
Perjantaina ajelimme työpäivän päätteeksi South Lake Tahoelle. Viimeinen mutkainen ja mäkinen pätkä ajettiin pimeässä ja jouduimme harmiksemme vain kuvittelemaan auton ulkopuolella avautuvat upeat maisemat. Yö vietettiin upeassa, kaksikerroksisessa, kahdeksan hengen mökissä (Turnback Trail Cabin) perin Pohjois-Eurooppalaisella porukalla: mukana oli kolme suomalaista, kolme tanskalaista, ruotsalainen ja brasilialainen :).
Aamun valjetessa pakkasimme kimpsumme ja itsemme autoon ja suuntasimme Mt Tallac Trailheadille. Puolet porukasta päätti jättää vuorikiipeilyn väliin ja tyytyivät talsimaan reitin alkupätkän. Me hullut suomalaiset ja brasilialainen vannoimme vakaasti kiipeävämme ylös asti. Jossain vaiheessa matkaa, rinteen jyrkimmissä kohdissa, meinasi kyllä usko loppua kesken, mutta lyhyet pysähdykset antoivat uutta voimaa ja kolmen tunnin ja vartin tahkoamisen jälkeen pääsimme huipulle. Korkeuseroa matkalla kertyi reilu kilometri ja matkaa 7,5km.
Jo matkalla ylös pääsimme nauttimaan upeista maisemista, mutta olihan se ihan erimahtavaa istua vuoren ylimmällä kohdalla ja katsoa alla avautuvaa maisemaa! Näky oli sanoinkuvaamattoman upea!
Laitoin myös picasaan parhaimpia otoksia. Täydennystä tulee kuitenkin vielä tällä viikolla kun saan panoraamakuvat askarreltua :).
Alaspäin matka meni joutuisasti ilman pidempiä taukoja. Jyrkimmissä kohdissa sai kuitenkin kulkea tosi varovasti ettei horjahtaisi tai taittaisi nilkkaa. Suurin osa matkasta oli pienirakeista soraa ja alaspäin mennessä tuntui, että liukuu vain kenkien alla pyörivien kivien päällä eteenpäin. Alaspäin mennessä syke ei siis noussut rasituksesta vaan jännityksestä - vajaan metrin päässä oli satojenmetrien pudotus.
Illalla grillasimme, lilluimme epäkuntoisessa Jacuzzissa (eihän se nyt haittaa vaikka vedenpinta on vähän matalalla ja kuplia ei ole juuri nimeksikään), joimme saavutuksen kunniaksi lasit kuohuvaa, soitimme kunkin maan "hitti"musaa (Jori halusi välttämättä soittaa kansainväliselle raadillemme mm. Matti Nykästä :P, itse valitsin Jenni Vartiaisen), nauroimme katketaksemme ja nautimme hyvästä seurasta. Tänään aloitimme päivän kevyesti ja ajoimme Badwin beachille uimaan ja ottamaan aurinkoa. Lake Tahoen vesi on kyllä upean puhdasta ja kirkasta, eikä ollenkaan niin kylmää kuin netistä etukäteen luin.
- Huippureissun jälkeen uni maittaa -
Perjantaina ajelimme työpäivän päätteeksi South Lake Tahoelle. Viimeinen mutkainen ja mäkinen pätkä ajettiin pimeässä ja jouduimme harmiksemme vain kuvittelemaan auton ulkopuolella avautuvat upeat maisemat. Yö vietettiin upeassa, kaksikerroksisessa, kahdeksan hengen mökissä (Turnback Trail Cabin) perin Pohjois-Eurooppalaisella porukalla: mukana oli kolme suomalaista, kolme tanskalaista, ruotsalainen ja brasilialainen :).
Aamun valjetessa pakkasimme kimpsumme ja itsemme autoon ja suuntasimme Mt Tallac Trailheadille. Puolet porukasta päätti jättää vuorikiipeilyn väliin ja tyytyivät talsimaan reitin alkupätkän. Me hullut suomalaiset ja brasilialainen vannoimme vakaasti kiipeävämme ylös asti. Jossain vaiheessa matkaa, rinteen jyrkimmissä kohdissa, meinasi kyllä usko loppua kesken, mutta lyhyet pysähdykset antoivat uutta voimaa ja kolmen tunnin ja vartin tahkoamisen jälkeen pääsimme huipulle. Korkeuseroa matkalla kertyi reilu kilometri ja matkaa 7,5km.
Jo matkalla ylös pääsimme nauttimaan upeista maisemista, mutta olihan se ihan erimahtavaa istua vuoren ylimmällä kohdalla ja katsoa alla avautuvaa maisemaa! Näky oli sanoinkuvaamattoman upea!
Laitoin myös picasaan parhaimpia otoksia. Täydennystä tulee kuitenkin vielä tällä viikolla kun saan panoraamakuvat askarreltua :).
Alaspäin matka meni joutuisasti ilman pidempiä taukoja. Jyrkimmissä kohdissa sai kuitenkin kulkea tosi varovasti ettei horjahtaisi tai taittaisi nilkkaa. Suurin osa matkasta oli pienirakeista soraa ja alaspäin mennessä tuntui, että liukuu vain kenkien alla pyörivien kivien päällä eteenpäin. Alaspäin mennessä syke ei siis noussut rasituksesta vaan jännityksestä - vajaan metrin päässä oli satojenmetrien pudotus.
Illalla grillasimme, lilluimme epäkuntoisessa Jacuzzissa (eihän se nyt haittaa vaikka vedenpinta on vähän matalalla ja kuplia ei ole juuri nimeksikään), joimme saavutuksen kunniaksi lasit kuohuvaa, soitimme kunkin maan "hitti"musaa (Jori halusi välttämättä soittaa kansainväliselle raadillemme mm. Matti Nykästä :P, itse valitsin Jenni Vartiaisen), nauroimme katketaksemme ja nautimme hyvästä seurasta. Tänään aloitimme päivän kevyesti ja ajoimme Badwin beachille uimaan ja ottamaan aurinkoa. Lake Tahoen vesi on kyllä upean puhdasta ja kirkasta, eikä ollenkaan niin kylmää kuin netistä etukäteen luin.
- Huippureissun jälkeen uni maittaa -
13. syyskuuta 2011
Hyvää palvelua
Uusi tukka, tadaa :D.
Taisinkin jo mainita jossain aikaisemmassa tekstissä, että amerikkalaiset ovat kovin ystävällisiä ja vieraanvaraisia tällaisen juron suomalaisen näkökulmasta. Ympäriltä kuuluu jatkuvasti "How are you?" "Great, how are you?" "Good."... Tällainen sananvaihto vastaa luultavasti parhaiten suomalaisia tervehdyksiä "moi" tai "hrmph". Kaupan kassat kysyvät aina "How are you? Did you find everything alright?". He myös pakkaavat ostokset laukkuusi (tai kaupan muovipusseihin) ja kun olet lähdössä he usein vielä kysyvät "Do you need help with that?". Vaatekaupassa myyjä tulee hakemaan sylissäsi olevat vaatteet, kysyy nimesi ja vie vaatteet valmiiksi nimelläsi varustettuun pukukoppiin odottamaan. Ihanaa!
11. syyskuuta 2011
Fuusiokeittiön alkeet
Olin varannut kaappiin kanan luuttomia rintafileitä ja kermaa, että voin tehdä ihan perussapuskaa: kanaa kermaisessa kastikkeessa riisin kera. Tänään ko. ateria tuntui liian tylsältä ja rupesin penkomaan keittiön kaapeista uusia ideoita. Vastaan tuli Chicken flavoured stuffing mix, jonka kyljessä oli ohje Chicken & Vegetable Bake. Hmm. Ei ollenkaan hullumpi idea. Stuffing mixiä käytetään kyllä yleensä kokonaisen kanan täyttämiseen, mutta entä sitten?
Alkuperäisessä ohjeessa perusraaka-aineina oli vain kanaa ja kasviksia, mutta jotenkin se tuntui liiaan, hmm, vähältä, joten päätin tuunata ohjetta lisäämällä joukkoon pastaa. Saisin siis peruskanapastavuoan tuunattuna amerikkalaisella stuffing mixillä.
Kananmunat ja kerma (ohjeessa oli maito, mutta kyllähän sitä nyt kunnon kermaa pitää käyttää) sekaisin, stuffing mix joukkoon ja vähäksi aikaa odottamaan. Kanan paisto, pastan keitto ja edellisen seoksen joukkoon kasvisten kera. Ohjeesta poiketen mukaan myös kanalientä. Reilusti juustoa sekaan, seos vuokaan, lisää juustoa päälle ("eihän tästä voi tulla pahaa tällaisella juusto- ja kermamäärällä" :P) ja uuniin.
Odotukset eivät olleet korkealla, mutta olipas se hyvää! Onneksi! Ruokaa tuli nimittäin niin paljon, että sillä ruokkisi pienen armeijan. Tiedänpähän mitä syön päivällikseksi ensi viikolla :P.
Eilen tuli taas pyörittyä San Franciscossa. Tällä kertaa kävelin koko Golden Gate Parkin päästä päähän. Tsekatkaahan uudet kuva :).
Alkuperäisessä ohjeessa perusraaka-aineina oli vain kanaa ja kasviksia, mutta jotenkin se tuntui liiaan, hmm, vähältä, joten päätin tuunata ohjetta lisäämällä joukkoon pastaa. Saisin siis peruskanapastavuoan tuunattuna amerikkalaisella stuffing mixillä.
Kananmunat ja kerma (ohjeessa oli maito, mutta kyllähän sitä nyt kunnon kermaa pitää käyttää) sekaisin, stuffing mix joukkoon ja vähäksi aikaa odottamaan. Kanan paisto, pastan keitto ja edellisen seoksen joukkoon kasvisten kera. Ohjeesta poiketen mukaan myös kanalientä. Reilusti juustoa sekaan, seos vuokaan, lisää juustoa päälle ("eihän tästä voi tulla pahaa tällaisella juusto- ja kermamäärällä" :P) ja uuniin.
Volá! Tässä lopputulos.
Odotukset eivät olleet korkealla, mutta olipas se hyvää! Onneksi! Ruokaa tuli nimittäin niin paljon, että sillä ruokkisi pienen armeijan. Tiedänpähän mitä syön päivällikseksi ensi viikolla :P.
Eilen tuli taas pyörittyä San Franciscossa. Tällä kertaa kävelin koko Golden Gate Parkin päästä päähän. Tsekatkaahan uudet kuva :).
9. syyskuuta 2011
French tip
Kuinka vähän se vaatiikaan, että kädet näyttävät kauniilta! Kävin tänään elämäni toisessa manikyyrissä ja totesin ettei varmasti olisi pahitteeksi käydä vähän useammin :). Edellisen kerran kävin vuonna 2006 Shenzhenissä Kiinassa ja silloin (kuten myös nytkin) yritin epätoivoisesti kasvattaa kynsiini riittävästi pituutta, että saisin n.s. ranskalaisen lakkauksen. Alla kuva tämänpäiväisestä lopputuloksesta. On jotenkin ihanan huoliteltu olo kun repeilevät kynsinauhat on siistitty ja kynnet lakattu kiiltäviksi. Turhamainen emäntä, tiedän :D.
Hämmästystä ja kummastusta herättäviä asioita on tullut yhä vähemmän vastaan, mutta yksi päivittäin kuuluva asia on tööttäily. Ei mikään autojen tööttäily vaan iso tööttäily. Vasta Santa Barbarassa mulle selvisi, että junien täytyy aina töötätä tasoristeykseen tullessa, että autot kuulevat niiden tulevan. Siis AINA ja JOKAISESSA tasoristeyksessä. Hehheh. Onneksi en asu lähelläkään tasoristeystä sillä mulla menis varmasti hermot. Tööttäily minkä kuulen tänne kämpille tulee varmaan jostain Oaklandin sataman suunnalta eli n.10 km päästä.
- Huomenna jälleen San Franciscoon. Tällä kertaa turisteeraamaan. -
Hämmästystä ja kummastusta herättäviä asioita on tullut yhä vähemmän vastaan, mutta yksi päivittäin kuuluva asia on tööttäily. Ei mikään autojen tööttäily vaan iso tööttäily. Vasta Santa Barbarassa mulle selvisi, että junien täytyy aina töötätä tasoristeykseen tullessa, että autot kuulevat niiden tulevan. Siis AINA ja JOKAISESSA tasoristeyksessä. Hehheh. Onneksi en asu lähelläkään tasoristeystä sillä mulla menis varmasti hermot. Tööttäily minkä kuulen tänne kämpille tulee varmaan jostain Oaklandin sataman suunnalta eli n.10 km päästä.
- Huomenna jälleen San Franciscoon. Tällä kertaa turisteeraamaan. -
6. syyskuuta 2011
Cookies and ice cream
Söin tänään varmaan maailman epäterveellisimmän välipalan. Kahden vastapaistetun, lämpimän ja mehevän oatmeal raisin cookien välissä pallo cinnamon caramel jäätelöä. Mmm-maistuis varmaan sullekin?
Idea tällaiseen välipalaan lähti yliopiston sähköpostilistalle tulleesta mailista, jossa mainostettiin ilmaista tai lähes ilmaista ruokaa. Kyllähän jokainen itseään (ja rahaa) arvostava ihminen perehtyy tällaiseen nettisivustoon! Yllämainittu Ice cream sandwich oli ensimmäinen ilmainen sapuska, johon MunchOnMe-sivustolla kiinnitin huomiota. Pitihän se siis hakea pois! Niin haki n.10000 muutakin, eli paikka joutui tämän vapaaehtoisen tempauksen johdosta suunnilleen $20000 miinukselle. Mutta ei siinä mitään, oli sen verran hyvä sandwich, että minä ainakin menen uudelleen - ja niin varmaan moni muukin!
Tällaisia alennuskuponkeja ja tarjouksia on Berkeleyssä ilmeisesti melko paljon. Tänään minulle lätättiin käteen nippu kuponkeja, joissa oli tarjouksia lähiravintoloihin, kampaajille, kopiointiliikkeisiin, you name it. Ja nettisivuilta (insidethegoodlife.com) saa ite tulostaa lisää kuponkeja niin paljon kuin haluaa. Mahtavaa! San Franciscon tarjouksia löytyy groupon.com-sivustolta, jossa pointtina on se, että jos tarpeeksi moni sitoutuu ostamaan jotain tällä tarjoushinnalla, niin sitten kaikki saavat tuotteen tai palvelun yleensä n.50-90% halvemmalla.
Varasin muuten tänään ajan kampaajalle. Katselin valitsemani kampaajan facebook-sivuilla olevaa portfoliota ja vakuutuin hänen olevan oikeasti taitava (myös lyhyiden hiusten kanssa), vaikka vaikuttaa vähän ehkä rock/punk-henkiseltä. Sormet ja varpaat ristissä, että saan upean uuden kuontalon ensi tiistaina! Lisäksi menen ens perjantaina ranskalaiseen manikyyriin. Luvassa siis ihanaa hemmottelua viikon päätteeksi :). Manikyyri ja ranskalainen lakkaus maksaa täällä vain 14€, siis ajatelkaa! Suomessa samasta toimenpiteestä saa maksaa n.40€. Kampaaja on kuitenkin Suomen hintoihin verrattuna selvästi kalliimpi (42€), miksiköhän? Hämmentävää.
- Myla lähtee huomenna San Franciscoon tekemään haastattelua ja ehkä sen jälkeen shoppailemaan :P -
Kuvan keksit eivät liity tapaukseen
Idea tällaiseen välipalaan lähti yliopiston sähköpostilistalle tulleesta mailista, jossa mainostettiin ilmaista tai lähes ilmaista ruokaa. Kyllähän jokainen itseään (ja rahaa) arvostava ihminen perehtyy tällaiseen nettisivustoon! Yllämainittu Ice cream sandwich oli ensimmäinen ilmainen sapuska, johon MunchOnMe-sivustolla kiinnitin huomiota. Pitihän se siis hakea pois! Niin haki n.10000 muutakin, eli paikka joutui tämän vapaaehtoisen tempauksen johdosta suunnilleen $20000 miinukselle. Mutta ei siinä mitään, oli sen verran hyvä sandwich, että minä ainakin menen uudelleen - ja niin varmaan moni muukin!
Tällaisia alennuskuponkeja ja tarjouksia on Berkeleyssä ilmeisesti melko paljon. Tänään minulle lätättiin käteen nippu kuponkeja, joissa oli tarjouksia lähiravintoloihin, kampaajille, kopiointiliikkeisiin, you name it. Ja nettisivuilta (insidethegoodlife.com) saa ite tulostaa lisää kuponkeja niin paljon kuin haluaa. Mahtavaa! San Franciscon tarjouksia löytyy groupon.com-sivustolta, jossa pointtina on se, että jos tarpeeksi moni sitoutuu ostamaan jotain tällä tarjoushinnalla, niin sitten kaikki saavat tuotteen tai palvelun yleensä n.50-90% halvemmalla.
Varasin muuten tänään ajan kampaajalle. Katselin valitsemani kampaajan facebook-sivuilla olevaa portfoliota ja vakuutuin hänen olevan oikeasti taitava (myös lyhyiden hiusten kanssa), vaikka vaikuttaa vähän ehkä rock/punk-henkiseltä. Sormet ja varpaat ristissä, että saan upean uuden kuontalon ensi tiistaina! Lisäksi menen ens perjantaina ranskalaiseen manikyyriin. Luvassa siis ihanaa hemmottelua viikon päätteeksi :). Manikyyri ja ranskalainen lakkaus maksaa täällä vain 14€, siis ajatelkaa! Suomessa samasta toimenpiteestä saa maksaa n.40€. Kampaaja on kuitenkin Suomen hintoihin verrattuna selvästi kalliimpi (42€), miksiköhän? Hämmentävää.
- Myla lähtee huomenna San Franciscoon tekemään haastattelua ja ehkä sen jälkeen shoppailemaan :P -
5. syyskuuta 2011
Random encounters
Nimi kertoon kaiken.
Ensimmäinen satunnainen kohtaaminen tapahtui viime keskiviikkona VSPA:n järjestämällä lounaspiknikillä, missä ruotsalainen Hedvig istuutui kanssani samaan pöytään ja pyysi minut myöhemmin hänen ja hänen lapsuudenystävänsä kanssa ajelulle Kalifornian rannikolle. Niin suuntasimme perjantaina Hedvigin ja Mikan (Hedvigin lapsuudenystävä, nainen, nimestä huolimatta ;)) kanssa Highway 1:stä kohti Etelä-Kaliforniaa.
Sumuisesta meri-ilmasta huolimatta ohitimme perjantain aikana upeita rannikkomaisemia, joista vain murto-osa tallentui kameralle. Illan lähetessä päädyimme Montereyhyn, josta Mika löysi meille huoneen Deer Haven Innistä.
Toinen satunnainen kohtaaminen sattui k.o. motellin respassa, jossa eräs mies kysyi mistä olemme kotoisin (onkohan kenties vaikea arvata, että kolme vaaleatukkaista naista eivät ehkä ole paikallisia :P) ja pyysi meidät hänen ja hänen ystäviensä kanssa päivälliselle. Hedvigin suostuttua päädyimme ensin maistelemaan Miken oman viinitarhan punaviinejä Carmelin erääseen viinibaariin, jonka jälkeen saimme nauttia ihanasta merihenkisestä päivällisestä Miken (viinitarhuri), Chrisin (anestesialääkäri), Angelin (erikoisluokanopettaja) ja Bobin ("sosiaalitantta" :P) kanssa. Illan päätteeksi kävimme kuuntelemassa Carmel beachin aaltoja ja uittamassa varpaita meressä. Illan ohjelma oli lähes harlekiinimainen vaikka pääosia näyttelivät kolme varattua naista ja neljä naimisissa olevaa miestä :D. Mukava ilta mukavien ihmisten kanssa, joita en tule varmasti koskaan enään näkemään.
Lauantai aamupäivän vietimme Monterey Bay Aquariumissa, jonka jälkeen jatkoimme matkaa etelään pysähtyen ensin Point Lobos State Parkissa sekä Pfeiffer Big Sûr State Parkissa. Matkalla näimme myös ihka oikeita merinorsuja!
Kolmas satunnainen kohtaaminen tapahtui Pismo Beachilla, jossa metsästimme vajaan tunnin motellihuonetta (löytyi neljännellä yrittämällä Seaview Innistä) ja törmäsimme neljään ruotsalaiseen, jotka kuulivat Mikan ja Hedvigin puhuvan ruotsia ja tulivat juttelemaan. Nämä neljä ruotsalaista päätyivät kiertämään meidän perässä melkein kaikki samat alueen ravintolat etsimässä hyvää ruokapaikkaa ja päätyivät kaiken kukkuraksi samaan kiinalaiseen ruokailemaan, mihin olimme itse hetkeä aikaisemmin päätyneet. Oli siinä koko porukalla naurussa pidättelemistä :D.
Sunnuntaiaamuna kävimme vielä ihailemassa Pismo beachia ja nauttimassa brunssin Mon Ami crêpes paikassa. Aivan taivaallisen hyvän marjacrêpesin jälkeen suuntasimme Santa Barbaraan, jossa ehdimme vielä sunnuntai-iltapäivällä nauttimaan upeasta Etelä-Kalifornian meri-ilmastosta (matkaopaan sanoin "freakishly good weather") ja nautimme päivällisen loistavassa italialaisessa Pascucci ravintolassa.
Tänään täytyikin sitten lähteä paluumatkalle jo heti aamusta. Ajelimme takaisin sisämaassa ja ohitimme valtavia, silmänkantamattomiin ulottuvia viinitarhoja sekä alueen, jota kutsutaan maailman salaattikulhoksi. Ulkona tuoksui ihan oikeasti cole slaw salaatille (!).
Ihan pahalta tuntuu palata taas huomenna töihin rentouttavan viikonlopun jälkeen :/.
- Myla - (how Americans write my name)
p.s. tsekatkaahan reissukuvat picasasta :)
Ensimmäinen satunnainen kohtaaminen tapahtui viime keskiviikkona VSPA:n järjestämällä lounaspiknikillä, missä ruotsalainen Hedvig istuutui kanssani samaan pöytään ja pyysi minut myöhemmin hänen ja hänen lapsuudenystävänsä kanssa ajelulle Kalifornian rannikolle. Niin suuntasimme perjantaina Hedvigin ja Mikan (Hedvigin lapsuudenystävä, nainen, nimestä huolimatta ;)) kanssa Highway 1:stä kohti Etelä-Kaliforniaa.
Sumuisesta meri-ilmasta huolimatta ohitimme perjantain aikana upeita rannikkomaisemia, joista vain murto-osa tallentui kameralle. Illan lähetessä päädyimme Montereyhyn, josta Mika löysi meille huoneen Deer Haven Innistä.
Toinen satunnainen kohtaaminen sattui k.o. motellin respassa, jossa eräs mies kysyi mistä olemme kotoisin (onkohan kenties vaikea arvata, että kolme vaaleatukkaista naista eivät ehkä ole paikallisia :P) ja pyysi meidät hänen ja hänen ystäviensä kanssa päivälliselle. Hedvigin suostuttua päädyimme ensin maistelemaan Miken oman viinitarhan punaviinejä Carmelin erääseen viinibaariin, jonka jälkeen saimme nauttia ihanasta merihenkisestä päivällisestä Miken (viinitarhuri), Chrisin (anestesialääkäri), Angelin (erikoisluokanopettaja) ja Bobin ("sosiaalitantta" :P) kanssa. Illan päätteeksi kävimme kuuntelemassa Carmel beachin aaltoja ja uittamassa varpaita meressä. Illan ohjelma oli lähes harlekiinimainen vaikka pääosia näyttelivät kolme varattua naista ja neljä naimisissa olevaa miestä :D. Mukava ilta mukavien ihmisten kanssa, joita en tule varmasti koskaan enään näkemään.
Lauantai aamupäivän vietimme Monterey Bay Aquariumissa, jonka jälkeen jatkoimme matkaa etelään pysähtyen ensin Point Lobos State Parkissa sekä Pfeiffer Big Sûr State Parkissa. Matkalla näimme myös ihka oikeita merinorsuja!
Kolmas satunnainen kohtaaminen tapahtui Pismo Beachilla, jossa metsästimme vajaan tunnin motellihuonetta (löytyi neljännellä yrittämällä Seaview Innistä) ja törmäsimme neljään ruotsalaiseen, jotka kuulivat Mikan ja Hedvigin puhuvan ruotsia ja tulivat juttelemaan. Nämä neljä ruotsalaista päätyivät kiertämään meidän perässä melkein kaikki samat alueen ravintolat etsimässä hyvää ruokapaikkaa ja päätyivät kaiken kukkuraksi samaan kiinalaiseen ruokailemaan, mihin olimme itse hetkeä aikaisemmin päätyneet. Oli siinä koko porukalla naurussa pidättelemistä :D.
Sunnuntaiaamuna kävimme vielä ihailemassa Pismo beachia ja nauttimassa brunssin Mon Ami crêpes paikassa. Aivan taivaallisen hyvän marjacrêpesin jälkeen suuntasimme Santa Barbaraan, jossa ehdimme vielä sunnuntai-iltapäivällä nauttimaan upeasta Etelä-Kalifornian meri-ilmastosta (matkaopaan sanoin "freakishly good weather") ja nautimme päivällisen loistavassa italialaisessa Pascucci ravintolassa.
Tänään täytyikin sitten lähteä paluumatkalle jo heti aamusta. Ajelimme takaisin sisämaassa ja ohitimme valtavia, silmänkantamattomiin ulottuvia viinitarhoja sekä alueen, jota kutsutaan maailman salaattikulhoksi. Ulkona tuoksui ihan oikeasti cole slaw salaatille (!).
Ihan pahalta tuntuu palata taas huomenna töihin rentouttavan viikonlopun jälkeen :/.
- Myla - (how Americans write my name)
p.s. tsekatkaahan reissukuvat picasasta :)
1. syyskuuta 2011
Pyykkipäivä
Koska olen huomenna lähdössä road tripille, päätin, että tänään on pyykkipäivä. Tiesin, että koneet ovat coin-op, eli kolikoilla toimivia, joten olin varautunut kourallisella neljännesdollareita. Pesu ja kuivaus maksavat kumpikin $1,25 (yhteensä siis n. 1,75€). Koneet ovat ihan hyväkuntoisen näköisiä, mutta kellaritila missä ne sijaitsevat on täynnä hämähäkinseittejä ja pölyä, iuh :/.
Unohdin luonnollisesti ostaa kaupasta pyykinpesuainetta, mutta onneksi koneiden vieressä oli vara mistä valita :P. Otin suurimmasta paketista hieman "lainaan" ja toivon sormet ristissä ettei kukaan tule mua nirhaamaan. Yritän muistaa ennen seuraavaa pyykkipäivää ostaa omat pesuaineet :).
Pyykit sisään, kolikot telineeseen ja pesuohjelman valintaan. Niin. "Pesuohjelman" voi valita lämpötilan cold, warm ja hot sekä kankaan laadun delicate, perm press ja normal eri yhdistelminä. No kuinka lämmin se warm nyt sitten on, tai hot? Ja mikä ihmeen perm press. Ihan hullua kansaa. Turvallisuussyistä valitsin nyt ensikertalaisena cold ja delicate, etten vain onnistu tuhoamaan vaatteitani. Turhaan kuitenkin olin varovainen. Kun kämppis tuli kotiin, hän sanoi, että on joskus pessyt hotilla, eikä vaatteet menneet miksikään, joten hot ei varmaan täällä vastaa meidän 90°C pesua... Nooh, jos vaatteet jäivät likaiseksi, ne voi aina pestä uudelleen.
- viikonlopun reissua innolla odottaen \o/ -
Unohdin luonnollisesti ostaa kaupasta pyykinpesuainetta, mutta onneksi koneiden vieressä oli vara mistä valita :P. Otin suurimmasta paketista hieman "lainaan" ja toivon sormet ristissä ettei kukaan tule mua nirhaamaan. Yritän muistaa ennen seuraavaa pyykkipäivää ostaa omat pesuaineet :).
Pyykit sisään, kolikot telineeseen ja pesuohjelman valintaan. Niin. "Pesuohjelman" voi valita lämpötilan cold, warm ja hot sekä kankaan laadun delicate, perm press ja normal eri yhdistelminä. No kuinka lämmin se warm nyt sitten on, tai hot? Ja mikä ihmeen perm press. Ihan hullua kansaa. Turvallisuussyistä valitsin nyt ensikertalaisena cold ja delicate, etten vain onnistu tuhoamaan vaatteitani. Turhaan kuitenkin olin varovainen. Kun kämppis tuli kotiin, hän sanoi, että on joskus pessyt hotilla, eikä vaatteet menneet miksikään, joten hot ei varmaan täällä vastaa meidän 90°C pesua... Nooh, jos vaatteet jäivät likaiseksi, ne voi aina pestä uudelleen.
- viikonlopun reissua innolla odottaen \o/ -
31. elokuuta 2011
Uusia kavereita
Yliopiston VSPA (Visiting Scholar and Postdoc Affairs Program) järjesti tänään lounaspiknikin kaikille ohjelman kautta yliopistoon tulleille. Asetin itselleni yhden tavoitteen: etsi yksi tai useampi henkilö, jonka kanssa on kiva lähteä turisteeraamaan (ja joilla on mahdollisesti auto tai ainakin ajokortti). And I Made It! Jeee :). Tapasin yhden ruotsalaisen tytön ja suomalaisen pojan (jälleen kerran :P). Tää suomalainen kaveri oli jo ehtiny kiertää melkein kaikki nähtävyydet vaikka on ollu Kaliforniassa vasta kuukauden, mut ruotsalainen ei ollut ehtinyt käydä vielä oikeastaan missään. Ja mikä parasta, tää ruotsalainen Hedvig on just saanu paikallisen ajokortin ja aikoo lähteä viikonloppuna rannikolle ajelemaan ystävättärensä kanssa ja pyysi mut mukaan, superjee! Rannikon Highway 1 on kuulemma tosi upee, joten odotan sitä innolla! Ens viikon maanantai on vielä kaiken lisäksi kansallinen vapaapäivä (labour day), joten ihanaa et pystyy lähtemään vähän kauemmaksi. Paikallisia nähtävyyksiä, kuten Tilden Park & Wildcat Canyon Regional Park, jonne olin ajatellut mennä tulevana viikonloppuna jos ei muuta ilmaannu, ehtii nähdä myöhemminkin.
Oli muuten hupaisaa seurata piknikillä miten ihmiset ryhmittyvät vieraassa porukassa. Meillä kaikilla oli nimilaput, joihin oli merkitty myös kotimaa, minkä seurauksena saksalaiset muodostivat pari ryhmää, aasialaiset ryhmittyivät omiksi porukoikseen ja (ehkä ei niin yllättäen) kaksi suomalaista ja yksi ruotsalainen päätyivät samaan pöytään :D.
Olen muuten taas joku outolintu verrattuna kaikkiin muihin vaihtareihin tai vast.. Kun olin Hong Kongissa kaksi kuukautta niin muut olivat suunnilleen kolme. Kun olin Luxembourgissa kuukauden, muut olivat kolmesta viiteen kuukautta. Nyt aion olla neljä kuukautta, mutta muut ovat vuoden. Miten tässä käy aina näin? Sitten joudun selittelemään, että miksi olen vähemmän aikaa kuin muut, minkä jälkeen kaikki päivittelevät, että voi voi, ethän sinä ehdi neljässä kuukaudessa tehdä tai nähdä mitään. No herranen aika, sehän on vain suunnittelusta kiinni! (vaikka en kyllä nyt uskalla väittää, että olisin tätä reissua ihan superhyvin suunnitellut, mutta ei kerrota sitä kenellekään :P).
- back to work -
p.s. Aikaero Suomeen on muuten aika jännä juttu. Te ootte vähän niinkuin tulevaisuudessa ja mä oon teille menneisyydessä... jännä juttu... tosi jännä...
Oli muuten hupaisaa seurata piknikillä miten ihmiset ryhmittyvät vieraassa porukassa. Meillä kaikilla oli nimilaput, joihin oli merkitty myös kotimaa, minkä seurauksena saksalaiset muodostivat pari ryhmää, aasialaiset ryhmittyivät omiksi porukoikseen ja (ehkä ei niin yllättäen) kaksi suomalaista ja yksi ruotsalainen päätyivät samaan pöytään :D.
Olen muuten taas joku outolintu verrattuna kaikkiin muihin vaihtareihin tai vast.. Kun olin Hong Kongissa kaksi kuukautta niin muut olivat suunnilleen kolme. Kun olin Luxembourgissa kuukauden, muut olivat kolmesta viiteen kuukautta. Nyt aion olla neljä kuukautta, mutta muut ovat vuoden. Miten tässä käy aina näin? Sitten joudun selittelemään, että miksi olen vähemmän aikaa kuin muut, minkä jälkeen kaikki päivittelevät, että voi voi, ethän sinä ehdi neljässä kuukaudessa tehdä tai nähdä mitään. No herranen aika, sehän on vain suunnittelusta kiinni! (vaikka en kyllä nyt uskalla väittää, että olisin tätä reissua ihan superhyvin suunnitellut, mutta ei kerrota sitä kenellekään :P).
- back to work -
p.s. Aikaero Suomeen on muuten aika jännä juttu. Te ootte vähän niinkuin tulevaisuudessa ja mä oon teille menneisyydessä... jännä juttu... tosi jännä...
30. elokuuta 2011
Mitä kaikkea!
Kuten te kaikki tiedätte, täällä amerikanmaalla tykätään olla erilaisia kuin muut ja parhaiten se näkyy mittayksiköissä. Tuuma (2,54cm) ja pauna (454g) ovat ehkä ne helpoimmat ja yleisimmin käytetyt, fahreinheittien kääntäminen celsiuksiksi on jo vähän vaikeampaa (onko kellään tähän hyvää nyrkkisääntöä?!), mutta kun puhutaan gallonasta jäätelöä, olen jo ihan pihalla. Koska gallona on myös bensan mittayksikkö, täytyihän sen vastaava litramäärä tarkistaa -> lopputulos 1 (neste)gallona = 3,79l. Näin onnistuneista muunnoksista innostuneena suoritin myös vaativan laskutehtävän muuttamalla $/gallona -> €/litra :D. Bensa on täällä muuten yli puolet halvempaa kuin Suomessa. Ei ihme että kaikilla on SUV (eli siis Sport Utility Vehicle)... Multakin on varmaan jo viis kertaa kysytty, et onko mulla auto (You have a car, right?) ja joka kerta joudun toteamaan, että, tuota, olen tällä 4kk, miksi mulla olis auto? Täällä kun periaatteessa pitäis hankkia myös Kalifornian ajokortti, niin ei kyllä maksa vaivaa hankkia autoa... Jos johonkin haluan lähteä, voin vuokrata auton ja värvätä jonkun muun kuskiksi :).
Eilen oli mukava työpäivä Los Altosissa. Kävin Skanskalla tapaamassa yhtä suomalaista kaveria ja kävin hänen (ja hänen perheen) luonaan illalla syömässä vähän grillisapuskaa. Los Altosiin on täältä matkaa 50 mailia (kutakuinkin 80km, taas yksi vaikea käännös!) ja matkaan meni BARTilla (paikallinen metro) ja Caltrainilla (juna) kikkaillen n. 2h. Pitää kyllä seuraavalla kerralla ottaa kuva Caltrainin kaksikerroksisen vaunun sisältä, hienon näköinen ku se on sisältä keskeltä auki ja yläkerrassa on molemmilla laidoilla vain yhdet penkkirivit ja sit siinä on kaide jonka yli voi kuikuilla alakertaan (hauskat huvit mulla :P).
Ja mun on pakko vielä jatkaa tätä hassujen/erikoisten asioiden listaa. Tää on varmaan jo vol. 3 tai jotain. Metron kuljettaja kuuluttaa kaikki asemat ja yks hassutteli venyttämällä sanoja ja puhumalla vähän höpösti. Metroasemilla sen sijaan kuulutukset hoitaa koneääni (ei edes nauhoite, vaan ihan oikea koneääni). Täällä on järjestetty double dutch, eli tuplahyppyskäkisoja ja on olemassa jopa ADDL eli American Double Dutch League :D. Ihmiset jättävät tienvarsille tavaroita, mitä eivät tarvitse, ja liimaavat kylkeen lapun "free" (yhdessä pihassa oli esim ihan hyväkuntoinen matkalaukku, toisessa pihassa kirjoja ja kolmannessa kenkiä). Pyörät kannetaan useimmiten sisälle, esimerkiksi yksi tyttö kantaa pyöränsä meidän toimistoon, hissittömän rakennuksen neljänteen kerrokseen (hullu...). Niin, ja mitäs tykkäsitte maksaa shekeillä, joissa on koiranpennun kuvia? Very professional I would say :).
Laitanpa nyt myös uudet kuvat pyörimään. Tällä kertaa kuvia yliopistokampukselta ja ympäristöstä (taitaa siellä olla muutama San Franciscostakin, jossa kävin lauantaina pyörähtämässä).
- Lähden ihmettelemään voiko kenkiäni korjata vai onko ne beyond repair (mikä tarkoittaa, että saisin luvan kanssa ostaa uudet, kengät, jei!) -
Eilen oli mukava työpäivä Los Altosissa. Kävin Skanskalla tapaamassa yhtä suomalaista kaveria ja kävin hänen (ja hänen perheen) luonaan illalla syömässä vähän grillisapuskaa. Los Altosiin on täältä matkaa 50 mailia (kutakuinkin 80km, taas yksi vaikea käännös!) ja matkaan meni BARTilla (paikallinen metro) ja Caltrainilla (juna) kikkaillen n. 2h. Pitää kyllä seuraavalla kerralla ottaa kuva Caltrainin kaksikerroksisen vaunun sisältä, hienon näköinen ku se on sisältä keskeltä auki ja yläkerrassa on molemmilla laidoilla vain yhdet penkkirivit ja sit siinä on kaide jonka yli voi kuikuilla alakertaan (hauskat huvit mulla :P).
Ja mun on pakko vielä jatkaa tätä hassujen/erikoisten asioiden listaa. Tää on varmaan jo vol. 3 tai jotain. Metron kuljettaja kuuluttaa kaikki asemat ja yks hassutteli venyttämällä sanoja ja puhumalla vähän höpösti. Metroasemilla sen sijaan kuulutukset hoitaa koneääni (ei edes nauhoite, vaan ihan oikea koneääni). Täällä on järjestetty double dutch, eli tuplahyppyskäkisoja ja on olemassa jopa ADDL eli American Double Dutch League :D. Ihmiset jättävät tienvarsille tavaroita, mitä eivät tarvitse, ja liimaavat kylkeen lapun "free" (yhdessä pihassa oli esim ihan hyväkuntoinen matkalaukku, toisessa pihassa kirjoja ja kolmannessa kenkiä). Pyörät kannetaan useimmiten sisälle, esimerkiksi yksi tyttö kantaa pyöränsä meidän toimistoon, hissittömän rakennuksen neljänteen kerrokseen (hullu...). Niin, ja mitäs tykkäsitte maksaa shekeillä, joissa on koiranpennun kuvia? Very professional I would say :).
Laitanpa nyt myös uudet kuvat pyörimään. Tällä kertaa kuvia yliopistokampukselta ja ympäristöstä (taitaa siellä olla muutama San Franciscostakin, jossa kävin lauantaina pyörähtämässä).
- Lähden ihmettelemään voiko kenkiäni korjata vai onko ne beyond repair (mikä tarkoittaa, että saisin luvan kanssa ostaa uudet, kengät, jei!) -
27. elokuuta 2011
European hairstyle
Eurooppalaisessa hiustyylissä on ilmeisesti sitä jotain. Olen jokaisella jenkkireissulla saanut kuunnella kohteliaisuuksia hiuksistani. Siis hiuksistani! Niin ja yleensä kohteliaisuuksia latelevat siis, ketkäs muutkaan kuin, jenkkimiehet. Washington D.C:n metron liukuportaissa takana seissyt mies ilmaisi pitävänsä hiustyylistäni. Los Angelesin ja San Franciscon välisellä lennolla stuertti sanoi pitävänsä siitä miten hiukseni on leikattu. Eilen illalla eräässä pubissa afroamerikkalainen mies tuli yhtäkkiä kuiskamaan korvaani kuinka ihana ja upea hiustyylini on, minkä jälkeen hän vain käveli pois. Missään näistä tapauksista kyseessä ei siis ollut iskuyrityksestä ;). Siis mitä ihmettä! (ei siis mitä ihmettä, miks ne ei yritä iskeä mua, vaan mitä ihmettä, miks ne tykkää mun hiustyylistä :D).
Tämä kohteliaisuuksien tulva saa mut entistä huolestuneemmaksi siitä, että löytyyköhän täältä yhtään kampaajaa joka osais leikata tän kuontalon edes suht. siedettävän näköiseksi. Jos Keravalta on vaikea löytää hyvää kampaajaa, joka osais leikata tän pään niin, että tykkään siitä, niin miten ihmeessä mä löydän täältä kampaajan, jos ne ei oo ylipäätään tottunu näkemään tän tyylisiä leikkauksia! APUA! Pitääköhän mun sittenkin tulla käymään Suomessa vähän useammin, että saan pidettyä tän tukan kivannäköisenä?
p.s. Kävin tänään Ikeassa. Tarve-esineiden lisäksi mukaan meinas lähteä yli kilon pussi lihapullia, jotka on myös täällä tosi kuuluisia(!), sekä korvapuusteja. Päätin kuitenkin hakea niitä vasta sit ku on toosi iso koti-ikävä :).
Tämä kohteliaisuuksien tulva saa mut entistä huolestuneemmaksi siitä, että löytyyköhän täältä yhtään kampaajaa joka osais leikata tän kuontalon edes suht. siedettävän näköiseksi. Jos Keravalta on vaikea löytää hyvää kampaajaa, joka osais leikata tän pään niin, että tykkään siitä, niin miten ihmeessä mä löydän täältä kampaajan, jos ne ei oo ylipäätään tottunu näkemään tän tyylisiä leikkauksia! APUA! Pitääköhän mun sittenkin tulla käymään Suomessa vähän useammin, että saan pidettyä tän tukan kivannäköisenä?
p.s. Kävin tänään Ikeassa. Tarve-esineiden lisäksi mukaan meinas lähteä yli kilon pussi lihapullia, jotka on myös täällä tosi kuuluisia(!), sekä korvapuusteja. Päätin kuitenkin hakea niitä vasta sit ku on toosi iso koti-ikävä :).
26. elokuuta 2011
What are the odds?
Kun vietin kesän Hong Kongissa, tapasin ensimmäisen suomalaisen n. viikkoa ennen kuin lähdin pois. Törmäsimme yliopisto ruokalassa ja vaihdoimme pari sanaa englanniksi, koska tilanne tuli niin yllättäen etten kyennyt saamaan yhtään järkevää suomenkielistä sanaa suustani :D.
Olen tänään törmännyt (en kuitenkaan kirjaimellisesti :P) yhteen suomalaiseen, kuullut kolmen jätkän puhuvan suomea ja jutellu kolmen ihmisen kanssa, jotka tiesivät kampuksella työskentelevän suomalaisen. What are the odds? Suomalaisia on kuitenkin niin vähän! Paras oli kuitenkin törmääminen tähän ensimmäiseen kaveriin. Hän käveli samaan toimistoon missä istun, esittäytyi Joriksi ja minä tietenkin siihen et HAHAA you are from Finland, right. Kävi ilmi että tämä Jori on tullu vuodeksi Berkeleyyn miettimään mitä tohtoriksi valmistumisen jälkeen haluais tehä ja kuinka ollakkaan on samassa tutkimusporukassa kuin minä(!), now what are the odds for that I ask you? No kun kuulin, että esim. konetekniikan osastolla (jossa kämppikseni työskentelee) on 60% ulkomaalaisia, en ollut enää yhtään niin yllättynyt.
Sain tänään yliopiston virallisen henkilökortin, tunnuksen ja sähköpostiosoitteen. Olen nyt virallisesti UC Berkeleyn jäsen \o/. Harkitsen myös vakavasti ostavani jotain asianmukaista vaatetusta - UC Berkeley style. Miten olis vaikka tämä, tämä (nämä tietenkin keltaisena) tai vaikka tällainen ;)?
- chearleeder joukkoihin kutsua odotellessa ;) -
Olen tänään törmännyt (en kuitenkaan kirjaimellisesti :P) yhteen suomalaiseen, kuullut kolmen jätkän puhuvan suomea ja jutellu kolmen ihmisen kanssa, jotka tiesivät kampuksella työskentelevän suomalaisen. What are the odds? Suomalaisia on kuitenkin niin vähän! Paras oli kuitenkin törmääminen tähän ensimmäiseen kaveriin. Hän käveli samaan toimistoon missä istun, esittäytyi Joriksi ja minä tietenkin siihen et HAHAA you are from Finland, right. Kävi ilmi että tämä Jori on tullu vuodeksi Berkeleyyn miettimään mitä tohtoriksi valmistumisen jälkeen haluais tehä ja kuinka ollakkaan on samassa tutkimusporukassa kuin minä(!), now what are the odds for that I ask you? No kun kuulin, että esim. konetekniikan osastolla (jossa kämppikseni työskentelee) on 60% ulkomaalaisia, en ollut enää yhtään niin yllättynyt.
Sain tänään yliopiston virallisen henkilökortin, tunnuksen ja sähköpostiosoitteen. Olen nyt virallisesti UC Berkeleyn jäsen \o/. Harkitsen myös vakavasti ostavani jotain asianmukaista vaatetusta - UC Berkeley style. Miten olis vaikka tämä, tämä (nämä tietenkin keltaisena) tai vaikka tällainen ;)?
- chearleeder joukkoihin kutsua odotellessa ;) -
25. elokuuta 2011
Lupaus
Kävin tänään ensimmäisellä juoksulenkillä. Päätin olla eksymättä minkä takia valitsin yhden kadun, jota juoksisin ensin toiseen suuntaan ja sitten takaisin. Kaduksi valikoitui Euclid Avenue, vaikka tiesin, että se voisi olla hieman haastava. Jeah, no kidding! Berkeley Hillsin pisin(?) katu nousi koko matkan ylöspäin (reilu 3km) ja minähän olin kuolla jo heti ensimmäisessä jyrkässä kohdassa. Kävelyksihän se lenkki sitten välillä meni, mutta tein itselleni lupauksen: ennen kuin lähden Berkeleystä, juoksen Euclid Avenuen alhaalta ylös pysähtymättä ja kävelemättä. En kuitenkaan laita päätäni pantiksi, sen verran paha mäki oli näin suomalaisiin lakeuksiin tottuneelle :D. Ihan mukava lenkki kuitenkin. Alaspäin oli kiva tulla :), talot oli tosi nättejä ja ylhäältä oli loistavat maisemat San Francisco Baylle. Pitää joku päivä ottaa lenkille kamera mukaan ja napsia muutama kuva.
Niin ja muutamia erikoisia/erilaisia asioita vielä: Varmaan puolet risteyksistä on "STOP all way" eli kaikista suunnista tulijoille on stop-merkki, siinäpäs mietit sitten väistämisvelvollisuutta. Valtatiellä on yks kaista varattu kokonaan kimppakyytiläisille --> autossa pitää olla vähintään 3 ihmistä tai saa sakot (myös tietullimaksut on kimppakyytiläisille halvemmat). Kaikkiin hintoihin lisätään vero vasta maksaessa (eli jos hinta on $4,85 niin maksat $5,27). Isosta supermarketista voi ostaa melkein kaikkia kuiva-aineita painon mukaan, mikä on tietty aivan loistavaa näin kun ostaa vain itselle ruokaa (voi ostaa vaikka vain kaks pähkinää tai kymmenen riisinjyvää)! Niin, ja yliopistokampuksella on kellotorni, joka soittaa puoliltapäivin n.15min jotain ihmeellistä melodiaa. hmm. jotenkin musta tuntuu, että tällaisia listoja tulee vielä lisää :).
Niin ja muutamia erikoisia/erilaisia asioita vielä: Varmaan puolet risteyksistä on "STOP all way" eli kaikista suunnista tulijoille on stop-merkki, siinäpäs mietit sitten väistämisvelvollisuutta. Valtatiellä on yks kaista varattu kokonaan kimppakyytiläisille --> autossa pitää olla vähintään 3 ihmistä tai saa sakot (myös tietullimaksut on kimppakyytiläisille halvemmat). Kaikkiin hintoihin lisätään vero vasta maksaessa (eli jos hinta on $4,85 niin maksat $5,27). Isosta supermarketista voi ostaa melkein kaikkia kuiva-aineita painon mukaan, mikä on tietty aivan loistavaa näin kun ostaa vain itselle ruokaa (voi ostaa vaikka vain kaks pähkinää tai kymmenen riisinjyvää)! Niin, ja yliopistokampuksella on kellotorni, joka soittaa puoliltapäivin n.15min jotain ihmeellistä melodiaa. hmm. jotenkin musta tuntuu, että tällaisia listoja tulee vielä lisää :).
24. elokuuta 2011
Maanjäristys!
En oikeasti tajunnut ennen reissuun lähtöä, että olen muuttamassa maanjäristysalueelle (stupid me). Eilen meitä reppanoita kansainvälisiä vaihtareita sitten valistettiin San Andreasin siirroksesta ja kerrottiin että yksi sen "sisarsiirroksista" menee aivan tässä alapuolella. Olisi kuulemma hyvä perehtyä työpaikan evakuointisuunnitelmaan ja varata kotiin vähintään kolmeksi päivää evästä (keksejä ehdottivat, ja pullotettua vettä). Jei. No eihän sitä ensimmäistä järistystä kauaa tarvinnut odottaakaan. Viime yönä nukuin onnellisesti ohi taloa kevyesti ravisuttaneen järistyksen, mutta aamupäivällä sentään tunsin yhden järistyksen seitsemän kerroksen korkeudessa. Parempi ilmeisesti siis tottua ajatukseen, että maa jalkojeni alla ei olekaan niin vakaa kuin kotosuomessa.
- seuraavaa järistystä odotellessa -
- seuraavaa järistystä odotellessa -
23. elokuuta 2011
Niin suurta ja ihmeellistä
Ensimmäinen päivä uudessa kodissa ja kotikaupungissa. Kaikki on niin suurta ja ihmeellistä, puhumattakaan erilaisuudesta.
Ikkunan takana oleva orava on paljon ilkeämmän näköinen. Small kokoinen juoma osoittautuu lähes puolilitraiseksi. Autot rääkäisevät KOVAA kun niiden ovet avaa tai laittaa lukkoon. Metrossa tarvitsisi korvatulpat. Aurinko on kuumempi = 71F (21 celsiusta) tuntuu vähintään 30 asteen helteeltä (hikoilen kuin pieni possu, ihanaa). Yliopiston historiallisen International Housen huonekorkeus on varmaan ainakin 10m. Ihmiset ovat avoimempia ja ystävällisempiä. Seinät ja lattiat paljon ohuempia ("kuin paperia" saa täällä ihan uuden merkityksen). Korkeuserot ovat suurempia (kaupunginosaa missä asun ei ole turhaan nimetty Berkeley Hillsiksi, ja asun sentään aivan sen alalaidalla). Mustikat, ja jopa kaurahiutaleet (!), ovat suurempia. Talot ovat kovin.. hmm.. kuutiomaisia, katsokaa vaikka itse (huoneeni on vasemmassa nurkassa alakerrassa).
Lisäksi, kaikki on PALJON monimutkaisempaa kuin alunperin ajattelit. Kännykkäliittymän saaminen Suomesta ostettuun puhelimeen on äärimmäisen vaikeaa, koska suuressa maailmassa puhelimessa ei ole sim-korttia vaan kaikki on sisäänrakennettuna ja suurin osa liittymistä otetaan kytkynä uuden puhelimen kanssa (eli voi olla että joudun ostamaan uuden puhelimen, joka ei sitten toimi Suomessa, jei...). Sim-kortin iPadiin saa vain Apple-storesta, ei nettiliittymän palveluntarjoajalta, ellet osta häneltä myös iPadia, luonnollisesti (ostanko siis myös uuden iPadin? ... Tätä menoa pidän yksin Amerikan talouden pystyssä).
- ja tässä vasta ensimmäisen vuorokauden aikana tehdyt havainnot -
Ikkunan takana oleva orava on paljon ilkeämmän näköinen. Small kokoinen juoma osoittautuu lähes puolilitraiseksi. Autot rääkäisevät KOVAA kun niiden ovet avaa tai laittaa lukkoon. Metrossa tarvitsisi korvatulpat. Aurinko on kuumempi = 71F (21 celsiusta) tuntuu vähintään 30 asteen helteeltä (hikoilen kuin pieni possu, ihanaa). Yliopiston historiallisen International Housen huonekorkeus on varmaan ainakin 10m. Ihmiset ovat avoimempia ja ystävällisempiä. Seinät ja lattiat paljon ohuempia ("kuin paperia" saa täällä ihan uuden merkityksen). Korkeuserot ovat suurempia (kaupunginosaa missä asun ei ole turhaan nimetty Berkeley Hillsiksi, ja asun sentään aivan sen alalaidalla). Mustikat, ja jopa kaurahiutaleet (!), ovat suurempia. Talot ovat kovin.. hmm.. kuutiomaisia, katsokaa vaikka itse (huoneeni on vasemmassa nurkassa alakerrassa).
Lisäksi, kaikki on PALJON monimutkaisempaa kuin alunperin ajattelit. Kännykkäliittymän saaminen Suomesta ostettuun puhelimeen on äärimmäisen vaikeaa, koska suuressa maailmassa puhelimessa ei ole sim-korttia vaan kaikki on sisäänrakennettuna ja suurin osa liittymistä otetaan kytkynä uuden puhelimen kanssa (eli voi olla että joudun ostamaan uuden puhelimen, joka ei sitten toimi Suomessa, jei...). Sim-kortin iPadiin saa vain Apple-storesta, ei nettiliittymän palveluntarjoajalta, ellet osta häneltä myös iPadia, luonnollisesti (ostanko siis myös uuden iPadin? ... Tätä menoa pidän yksin Amerikan talouden pystyssä).
- ja tässä vasta ensimmäisen vuorokauden aikana tehdyt havainnot -
Mihin sitä tulikaan ryhdyttyä?
Vasta tänä aamuna sängystä noustessani tajusin mihin olin ryhtynyt. Muutan toiselle puolelle maapalloa, kauas avomiehestäni ja perheestäni, neljäksi kuukaudeksi! HULLU! Vaivoin sain syötyä aamupuuron ja pakattua viimeiset tavarat kädet täristen ennenkuin rullasin valtavan laukkuni taksille.
Minun helposti tunnistettava ja uskollinen matkakumppani, "jussipaita"-laukku, on jo kerran saanut kärsiä 32kg sisäisestä paineesta ja tälläkään kertaa ei kauaksi jääty. 250€ maksu liikakiloista tuntui väistämättömältä. Ei siis ollut järin suuri yllätys kun lentokentän täti totesi huolestuneen kuuloisena "tämä painaa aika paljon"... Ei kai?! Olen pakannut siihen lähes koko elämäni! (jouduin valitettavasti jättämään perheemme komeamman osapuolen kotiin).
Maksuksi seitsemästä liikakilosta määräytyi 100€. Laukku paino sittenkin "vain" 30,5kg, jippii! Raahautuminen toiselle tiskille maksamaan, yhden ainoan tätin palveltavaksi, muutaman muun ihmisen kanssa, lennon lähtöön 40min...30...25... Eikö tämä hemmetin jono etene! Onneksi takanani oleva nainen hermostui minuakin enemmän ja löysi meille lentokenttävirkailijan, joka yliviivasi lisämaksun, kirjotti viereen "OK/Elina" ja toivotti hyvää joulua :P. Thank you Helsinki-Vantaan ilmeinen henkilöstöpula ja Lufthansa!
Nyt kohti maailman kuudenneksi suurinta lentokenttää, jossa on huikeat yhdeksän terminaalia (onneksi vaihtoaika on yli 3h... jos vaikka sattuisin eksymään). Matkaa jäljellä 15h.
- Franfurtin kentällä koneen lähtö odotellessa -
p.s. Suosittelen matkustamaan Lufhansalla. Koneissa on uudenmalliset penkit, mikä tarkoittaa lähes ruhtinaallista jalkatilaa myös economy-luokassa \o/.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)