27. lokakuuta 2011

Strange encounters vol.3

Olen viimeiset seitsemän viikkoa, kaksi kertaa viikossa, kulkenut San Franciscon laitamilla yhden rakennuttajayrityksen järjestämässä lean koulutuksessa. Ensimmäisellä kerralla heidän toimistolle mennessä otin BARTilta bussin nro.44, mutta se kulki vähän ikävännäköisen alueen läpi ja bussissakin oli vähän epämääräisen näköistä porukkaa, joten päätin kulkea bussilla 23, joka kulki vähän miellyttävämmän alueen läpi ja vei mut lisäksi lähemmäksi.

Tänään koulutuksen päätteeksi olin poikkeuksellisen ajoissa pysäkillä odottelemassa bussia (yleensä olen joutunut juoksemaan) ja lueskelin odotellessa sähköposteja iPadista kun poliisiauto pysähtyi viereeni. Poliisi kysyin voisiko jutella minun kanssa vähän aikaa. *Mikäs siinä* tuumasin, pitäähän virkavaltaa kunnioittaa. Poliisin antamat varoitukset alueen vaarallisuudesta ja siitä, ettei kannata pitää iPadia tai iPhonea näkyvillä (viittasi myös kultaiseen kaulaketjuun kaulassani), tulivat kyllä ihan tarpeeseen, mutta seitsemän viikkoa myöhässä. Alueella oli kuulemma tänään ryöstetty jo kaksi ihmistä ja vähän matkan päässä (osoitti sinne suuntaan mistä bussi 44 kulkee), on ampumavälikohtauksia tämän tästä.

Toki poliisi kyseli myös mitä ylipäätään alueella teen, mitä teen työkseni, mistä tulen, kuinka kauan ole ollut Bay Arealla jne... Vähän aikaa keskusteltuamme hän kysyi haluaisinko lähteä hänen kanssaan ulos joku ilta. *Seriously?! Is this police really hitting on me?!* Epämääräisen vastaukseni jälkeen hän kysyi tarvitsisinko apua San Franciscossa kulkemiseen (*ole kyllä tässä reilun parin kuukauden aikana oppinut kulkemaan julkisilla, kiitos vain tarjouksesta*) tai kenties työasioissa (*no jos tiedät paljon rakennusteollisuudesta niin ehkäpä*). Viesti siitä, etten ollut hänestä kiinnostunut meni ilmeisesti muutaman kiertelevän vastauksen jälkeen perille :), mutta täytyy kyllä sanoa, että mielenkiintoinen "once in a lifetime" kohtaaminen kertakaikkiaan.

Se mistä yllätyin eniten olis se, ettei poliisi missään vaiheessa tarjonnut mulle kyytiä BART asemalle (tai turvallisemmalle alueelle), vaan jätti mut siihen samalle bussipysäkille odottelemaan ja kehotti vain pitämään silmät auki ennenkuin jatkoi matkaansa.

23. lokakuuta 2011

Auringonlasku San Franciscon lahdella



- En malta odottaa, että pääsen käymään kotona <3. Viisi päivää lähtöön. -

20. lokakuuta 2011

Maanjäristys! - osat 2 ja 3

Nythän se rupes tutisemaan oikein urakalla.

Tänään päivällä olin San Franciscossa tekemässä haastattelua kun rakennus rupes mukavasti huojumaan. Kaksi kaveria jopa syöksyi pöydän alle. Järistys tapahtui Berkeleyn alla ja oli voimakkuudeltaan 4.0 richterin asteikolla. Mua lähinnä huvitti koko asia eikä itsesuojeluvaisto pelannut siis pätkääkään :P. Ehkä asiaan vaikutti myös se, että rakennus oli täynnä porukkaa eikä kukaan reagoinut asiaan sen kummemmin (näitä kahta kaveria lukuunottamatta)...

Toinen järistys tapahtui illansuussa kun olin jo kotona. Lähes yhtä voimakas järistys (3.9), joka tapahtui samalla alueella tuntui jo vähän enemmän, koska kämppä on ihan muutaman kilometrin päässä järistyspaikasta. Täällä kertaa sydän hyppäsikin kurkkuu, mikä on vähän terveempi merkki. Ehkä mulla kuitenkin on jonkinasteinen itsesuojeluvaisto vaikka aina ei siltä tunnukkaan :D.

19. lokakuuta 2011

Yksipyöräinen

Taisinkin jo kertoa teille BARTista, joka ei siis ole se pieni keltainen poika vaan paikallinen metro. BART on muuten ihan hyvä kulkupeli, mutta 1) asemalle saapuessa aikataulua ei näe missään, 2) aikataulun näkee vain kun kävelet oikealle laiturille (onneksi niitä on yleensä vain kaksi) ja sielläkin harvoin, koska tauluilla rullaa useammin kaikenmaailman varoituksia ja ilmoituksia, 3) asemalaiturilla on yleensä tasan yksi reittikartta (eli jos laiturille tulee juna, etkä ole varma voitko mennä sillä, et todennäköisesti ehdi asiaa kartasta tarkistamaan, ennen kuin juna lähtee), 5) junat ovat kaikki täsmälleen samannäköisiä, eli junan perusteella ei voi päätellä mihin se on menossa, 6) juna on niin meluisa, että saat varmasti jonkinasteisen kuulovaurion, 7) kun haluat jäädä pois, joudut todella etsimään taulua missä kerrotaan kunkin aseman nimi (pieni kyltti katonrajassa, mustalla pohjalla valkoinen teksti. Aseman nimi tosin lukee isommalla seinissä, mutta yleensä sen edessä on juna).

Se miksi rupesin BARTista kertomaan liitty yhteen oikeasti hyvään asiaan: mukaan saa ottaa polkupyörän ja niille on varattu jokaisessa vaunussa oma paikkakin. Miten kätevää, jos työpaikkasi on vähän liian turhan kaukana BART asemalta kävelyä ajatellen, mutta bussilla kulkeminen tuntuu liian työläältä, voit ottaa oman pyörän matkaan. Pyörät tosin vievät BARTissa melko paljon tilaa ja eihän niiden kantaminen asemalla mitään herkkua ole, mutta siihenkin näin tänään ratkaisun: osta yksipyöräinen (ja opettele ajamaan sillä)! Yksipyöräinen on kevyt kantaa, se menee pieneen tilaan ja saat mukavaa tasapainoharjoitusta aina ajaessa. Miksiköhän asemilla ei muiden kuulutusten joukossa ole kannustavia viestejä yksipyöräisten käyttöön?

- Matkalla tekemään neljää haastattelua. Viimeisessä haastattelussa tuntuu todennäköisesti siltä, että toistan itseäni ja kysyn kaverilta samat kysymykset jo neljättä kertaa :P -

16. lokakuuta 2011

Synttäriviikonloppu!

Tämä viikonloppu on kyllä ollut melkoisen kokemusrikas!

Perjantaina osallistuin Stanfordin yliopistolla järjestettyihin skandinaavien rapujuhliin (Suomi kyllä ei kuulu Skandinaviaan vaan fennoskandiaan... sivuseikka), jossa murskasin ensimmäistä kertaa rapuja kaivaakseni esiin sen pienen pienen palasen herkkulihaa (kuka oikeasti jaksaa nähdä niin paljon vaivaa saadakseen mahan täyteen?). Juhlissa laulettiin ruotsalaisia juomalauluja ja kai se snapsipullokin kiersi, mutta meille asti päätyi vain pohjat (kovin ovat juoppoja nuo ruotsalaiset). Tutustuin myös ihastuttavaan intialaiseen Amritaan (kuuluuko Intia Skandinaviaan?), jonka kanssa lähdetään jossain välissä katsomaan Amerikkalaista futista :). Juhlien jälkeen siirryimme ravintolaan illalliselle, jossa aika vierähti niin nopeasti, että myöhästyimme viimeisestä junasta ja jäimme yhden toisen suomalaisen kanssa jumiin Palo Altoon. Onneksi molemmille löytyi sohva yösijaksi ja aamulla pääsimme testaamaan paikallisen kahvilan herkullisia aamiaisia: American Pancakes with fruit (kts. kuvat!). Ai niin, ja näin maailman ensimmäisen Apple Storen, joka oli kuorutettu PostIt-lapuilla Steve Jobsin muistoksi.

Lauantaina päätin vielä kotimatkalla jäädä turisteeraamaan San Franciscoon ja kävelin chinatownin ja italian districtin läpi Fisherman's Wharfille, jossa nautin ehkä epäterveellisimmän kalaruoan ikinä (kts. kuvat!). Bussilla takaisin keskustaan, tuliaisshoppailua, Berkeleyyn, ruokakauppaan, bussia odotellessa sähköpostien luku, nopeasti kotiin, siistiytyminen & vaatteiden vaihto, bussilla takaisin keskustaan --> Synttäribileet!

Tosin ei omat :D. Sattui nimittäin niin hassusti, että Andrewlla, joka järjesti meidän Yosemiten vaelluksen, on sama syntymäpäivä kuin mulla ja hänellä oli koti/BBQpippalot synttäreiden kunniaksi. Ohjelmassa oli mm. vaahtokarkkien paahtamista tikunnokassa kaasuliedellä ja ko. karkin nauttimista paistettuun pekoniin käärittynä (hulluja nuo amerikkalaiset). Myös minä otin siis pienen varaslähdön syntymäpäivään hyvässä seurassa ja mm. Darudea kuunnellen! Tänään käytiin sitten pienemmällä porukalla ravintolassa syömässä ja nautittiin leipomosta ostamaani herkullista (mutta superäklömakeaa) vaniljatäytekakkua (kts. kuvat!). Ravintolat ovat täällä huippuja, koska niihin voi viedä omia juomia ja ruokia :D. Suomalainen Jori toi mulle lahjaksi skumppapullon, joka siinä sitten korkattiin kahdeksan dollarin nimelliseen hintaan (corkage fee), jonka lisäksi tosiaan vein paikalle oman täytekakun, jonka ravintola ystävällisesti säilytti jääkaapissa ruokailun ajan ja toi pääruoan jälkeen pöytään (ilman veloitusta). Hyvää palvelua kerta kaikkiaan!

- Vuoden vanhempana, mutta onnellisena -

13. lokakuuta 2011

Smile - strange encounters vol.2

Tänään eräs vanha mies pysäytti mut kadulla ja kysyi voinko ottaa hänestä kuvan hänen vanhan koulun edessä.

Me: Yes, of course!
Him: So which part of Sweden are you from?
Me: I'm from Finland, so you guessed quite close. *laughing*
Him: Well, one more beautiful blond Scandinavian in the area.
Me: Yeah, there is a lot of us!
Him: Yes there is.

We went our own ways, me walking he cycling. Soon he was on my side again and said

Him: But do you know what makes you different than other Finnish people?
Me: Ööö, I don't know.
Him: You smile!
Me: *laughing*
Him: That was a compliment.
Me: Well, thank you! *wide smile*

And off he went.

11. lokakuuta 2011

Ohi meni

Kävin tänään taas vaihteeksi San Franciscossa ja kotiin palatessa BARTissa oli jotain virtaongelmia minkä seurauksena löysin itseni yhden aseman liian pitkällä. Kai Downtown Berkeley aseman sulkemisesta kuulutettiin, mutta jotenkin se vaan meni ohi. iPad ja siihen hankkimani nettiliittymä tuli siis jälleen tarpeeseen, koka mulla ei ollut aavostustakaan kuika pääsisin kotiin. Onneks vierestä lähti bussi ihan vähän ajan päästä ja se sattui vielä olemaan sellainen, jolla pääsin suoraan kämpille! Niin ja kaikenlisäksi meidän ei tarttenut maksaa bussimatkasta mitään, koska bussikuski oli kuullut aseman sulkemisesta. Amerikkalaiseen tyyliin loistavaa palvelua!

Nyt on tullut yhä vähemmän vastaan ihmeellisiä tai outoja asioita. Muutama kuitenkin tuli nyt mieleen. Yleinen eväsleipä on kahden paahtoleivän välissä maapähkinävoita (peanutbutter) ja marjahilloa (jam). Kahvilasta voi ostaa tästä "hienomman" version, jossa ko. täytteet laitetaan bagelin väliin. Eväsleipä pakataan minigrip-pussiin, joka on juuri paahtoleivän kokoinen ja muotoinen. Leffaan voin kävellä 5min ennen esityksen alkua ja saada vielä hyvän paikan (paikkalippuja ei myydä). Yliopistokampukselta voi saada oman parkkipaikan vain jos on saanut Nobel-palkinnon. Stanfordin yliopistossa (ainakin yhdellä osastolla) on joka perjantai ilmainen viini- ja napostelutarjoilu ja paikalle voi mennä kuka tahansa osaston työntekijän kutsumana. Paikallisesta "apteekista" (Wahlgreens tai CSV) saa lähes mitä tahansa nuhalääkkeistä hiusväreihin ja suklaakekseistä onnittelukortteihin. Näin halloweenin alla valikoimassa on myös paljon mustaa ja oranssia (karkeista naamioihin ja tekokurpitsoihin). Näissä "apteekeissa" yhdistyy siis perinteinen apteekki, tiimari ja kioski/lähikauppa - kuinka kätevää!

- Huomenna tsekkaamaan San Jose (mitä sitä nyt bussissa matkalla haastattelua tekemään ehtii nähdä) -

9. lokakuuta 2011

Kokemusten päivä

Lähdin eilen hakemaan Oaklandin eteläpuolelta yhdenlaista "american experienceä" shoppailun muodossa. BART (eli Bay Area Rapid Transit a.k.a. metro) Haywardin asemalle, kahden mailin kävely Southland Mallille (tieverkostoa ei kyllä ole suunniteltu jalankulkijoille...) ja ihmettelemään mitä kaupoista oikein löytyy.

Kaikki ostoskeskuksen kaupat olivat täysin vieraita. Ei autanut kuin marssia sisään ja katsoa mitä kukin oli syönyt. Jostain syystä kenkäkaupat ja koruliikkeet vetivät eniten puoleensa :). Mukaan tarttuivatkin uudet nahkaiset "tennarit" 38€:lla ja timantti(!)korvikset 68€:lla. Korvisten ovh. hinta $346, jotka kova kauppamies tarjos $90 hintaan. No eihän sitä voinut jättää tarjousta käyttämättä ja kuvanmukaiset korvikset sujahtivat ihanassa punaisessa samettirasiassa laukkuuni. Dimangeja pitäisi olla valkokultaisissa korviksissa 0.10 karaatin verran. Tiedä sitten onko rihkamaa, mutta niin kauan kun en paremmasta tiedä, niin olen onnellinen ;). Pitäähän se tohtorisnaisella olla vähän blingblingiä!


Yksi kauppa missä käytin myös reilusti aikaa oli Ross Dress For Less. Tätä kauppaa kuvaan varmaan parhaiten termi surplus store, eli liike ostaa tehtailta/kaupoista ylijäämämerkkitavaraa halvalla ja myy sitä halvalla eteenpäin asiakkailleen. Erityisesti käsilaukkuhylly oli kovin puoleensavetävä Dolce&Gabbanoineen, Tommy Hilfigereineen ja Nine Westeineen. Mukaan tarttuikin aivan ihana Nine West 26 dollarilla (normaalihinta $79).


Päivän päätteeksi päätin jatkaa uusien elämysten parissa ja suostuin shoppailukaverini Jukan kanssa kasvisravintolaan päivälliselle. En muista olenko jo maininnut, mutta Berkeley on ihan hippipaikka. Kasvisravintoloita on varmasti enemmän kuin kunnon pihvipaikkoja (BBQ Ribsejä tänne ja heti!). Jukka kuitenkin kehui Green Papaya Thai Vegetarian Cuisinea ja voi että! Olen kyllä henkeen ja vereen lihansyöjä, mutta Daikon Patties (=friteerattu kasvispihvi) sipulin, itujen, paprikan ja riisin kanssa oli kyllä tosi hyvää! Namsk!

- Kävi juuri katsomassa ranskalaisen elokuvan Mozart's Sister, ah, ihanaa musiikkia ja upeita pukuja. -

1. lokakuuta 2011

Pysähtykää...

Pysähdyin tänään ensimmäistä kertaa miettimään näitä kuluneita viikkoja.

Kuvitelkaa, että muutatte uuteen kaupunkiin, lisätkää siihen vieras kulttuuri ja kieli. Kuvitelkaa, että olette työmatkalla (tiedättehän sen tunteen kun työpäivä ei olekaan ihan normaali työpäivä vaan luvassa on jotain erilaista ja jännittävää), lisätkää siihen uusi työpaikka ja uudet työtoverit. Lisätkää tähän lähes päivittäinen kulkeminen uusiin kaupunkeihin, kaupunginosiin ja toimistoihin tapaamaan vieraita ihmisiä vieraissa organisaatioissa. Lisätkää tähän niin paljon uusia mielenkiintoisia havaintoja ja opittavia asioita, että ette tiedä miten päin olisitte ja miten ihmeessä muistatte kaiken kotiin palattuanne. Kuvitelkaa, että saatte siinä sivussa lukuisia uusia ystäviä, joiden kanssa matkustatte, näette lisää uusia ihmeellisiä asioita, nautitte täysin siemauksin luonnon kauneudesta ja nauratte vatsalihakset kipeiksi, mutta ette kuitenkaan kaiken hulinan keskellä ihan pysty rauhoittumaan, että näkisitte oikeasti sen kaiken kauniin ja hyvän mitä ympärillänne on. Kuvitelkaa vielä, että tätä kaikkea on jatkunut kuusi viikkoa, niin olette aika lähellä sitä missä minä nyt olen.

En kuitenkaan malta odottaa, että pääsen haastattelemaan lisää ihmisiä, tutustumaan uusiin projekteihin, oppimaan lisää, matkustamaan uusiin paikkoihin, syömään erilaisia ruokia ja hankkimaan elinikäisiä muistoja! Pitää vain muistaa vähän useammin pysähtyä, hengittää syvään ja rauhoittua.